perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Rikollisjärjestö United Brotherhood ilmoitti lopettavansa toimintansa Suomessa

Rikollisjengi United Brotherhood (UB) ja sen alajärjestö Bad Union on ilmoittanut lopettavansa toimintansa. Asiasta ovat kertoneet muun muassa Helsingin Sanomat ja MTV:n uutiset.

Lakkauttaminen tarkoittaa sitä, että yhdistykset luopuvat toimitiloistaan ja jengitunnuksistaan. Toimintaa järjestöllä on ollut ainakin Helsingissä, Lahdessa, Jyväskylässä, Turussa ja Tampereella.

Syyttäjä ja Poliisihallitus nostivat syyskuussa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa yhteisen kanteen UB:n lakkauttamiseksi. Poliisihallitus vaatii kanteessa myös järjestön määräämistä välittömään toiminta­kieltoon. Perusteena on muun muassa rikollisryhmän sotilaallinen järjestäytyminen ja vahva aseistautuminen.

Vaatimusta käsitellään keskiviikkona 8.1. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Porvoossa. Vastaavanlaista kannetta ei ole aiemmin Suomessa nostettu. Nyt jää nähtäväksi, miten järjestön ilmoitus vaikuttaa oikeudenkäyntiin.

UB:n johtoon kuuluva perustajajäsen Ville Jaatinen on vahvistanut medioille tiedon järjestön tekemästä lopettamispäätöksestä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT