torstai, 28 maaliskuun, 2024

Ruoholahden puukotettu yritti ryöstöä – uhriksi joutunut vastasi teräaseella

Helsinki. Miespuolista henkilöä puukotettiin perjantaina Ruoholahdessa. Poliisi kertoi ottaneensa tapahtumapaikalta kiinni kaksi henkilöä. Puukotuksen uhri toimitettiin sairaalaan. Tapaus sattui Santakadun ja Santakujan risteyksessä.

Poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan tapaus sai alkunsa ryöstön yrityksestä. Kaksi nuorta miestä yritti ryöstää kolmannen nuoren miehen, joka kuitenkin yllättäen puolustautui teräaseella. Puukotuksen uhriksi joutunut on siis toinen ryöstöä yrittäneistä. Poliisin paikalle hälytti tilanteen nähnyt sivullinen.

Poliisi kertoo tutkivansa tapausta kahden miehen osalta törkeän ryöstön yrityksenä ja puukottajan osalta törkeänä pahoinpitelynä. Puukotuksen uhri on jo päässyt sairaalasta, ja myös hän on tällä hetkellä kiinniotettuna.

Osa epäillyistä on alaikäisiä. Miehet ovat olleet iältään 16–21-vuotiaita. Ryöstöä yrittäneet ovat poliisin käsityksen mukaan tunteneet toisensa entuudestaan, mutta kolmas nuori mies ei ilmeisesti ollut kaksikolle entuudestaan tuttu.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT