tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Ruotsin poliisin pommiryhmillä hälytyksiä lähes joka päivä – väkeä tarvitaan lisää

Ruotsi. Poliisin pommiryhmillä ei ole koskaan ollut niin paljon tehtäviä kuin tänä vuonna. Lähes joka päivä tulee hälytys jostakin päin maata, sanoo operatiivinen päällikkö Jon Wåhlander.

Torstai-iltana poliisin pommiasiantuntijat saivat hälytyksen kolmeen räjähdykseen pelkästään Tukholman alueella. Aiemmin tällä viikolla joukot kutsuttiin useisiin tapahtumiin Etelä-Ruotsissa.

– Kahden viime vuoden aikana räjähdysten lukumäärä on noussut voimakkaasti. Eniten Tukholman pääkaupunkiseuduilla, Malmössä, Göteborgissa, mutta nyt myös muualla maassa, kertoo Jon Wåhlander.

Pommitutkijoiden työtaakka on ollut ennätysmäisen korkea tänä vuonna, eikä ole mitään merkkejä siitä, että työmäärä jatkossa vähenee.

– Vuonna 2019 olemme tasolla, jota emme ole koskaan aikaisemmin saavuttaneet, ja se on tällä hetkellä vakiotoimintaa. Melkein joka päivä reagoimme erilaisiin tapahtumiin, jotka liittyvät joko räjähdyksiin tai niihin liittyviin yhteyksiin. Meidän pitää saada räätälöidympi resurssi nykyiselle uhka-tilanteelle, mikä tarkoittaa, että tarvitsemme lisää väkeä.

Jon Wåhlander sanoo, että sekä poliitikot että poliisijohto ovat ymmärtäneet, että väkeä tarvitaan lisää, mutta vie aikaa ennen kuin tarvittava koulutustaso ja ammattitaito on saavutettu.

Pommien tutkintaorganisaatio toimii koko maassa, mutta tukikohdat sijaitsevat Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä. Operatiivinen johto uskoo näin olevan jatkossakin vaikka ryhmiä olisi enemmän.

Tilanteesta kirjoittaa SVT Nyheter: https://www.svt.se/nyheter/inrikes/fler-rekryteras-till-pressad-bombgrupp

Kuva: SVT Nyheter.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT