tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Ruotsin rikollisjengeissä mukana 1200 lasta – kesäkuukausina värvätään lisää

Ruotsi. Poliisi varoittaa Ruotsissa, että lapsilla on erityisen suuri riski värväytyä rikollisryhmiin kesän aikana. Kun lapset liikkuvat enemmän ulkona, heistä tulee helpompia kohteita rikollisille, kirjoittaa SVT Nyheter tänään (9.7.) julkaisemassaan artikkelissa.

– Viime vuosina on tapahtunut, että väkivalta ja rikollisuus ovat koko ajan lisääntyneet.  Näemme, että yhä nuorempia lapsia jengit vetävät puoleensa, sanoo poliisipäällikkö Carin Götblad SVT:lle.

Poliisin mukaan ammuskelujen määrä rikollisissa ympäristöissä lisääntyy kesäkuukausina, jolloin jengien jäsenten tavoittelemat kohteet liikkuvat enemmän ulkona ja ovat sitten helpommin saavutettavissa.

Vertailevaa tilastoa lasten värväämisestä viime vuosilta ei ole, mutta poliisin mukaan kesärekrytointi helpottuu samasta syystä. Rekrytointi tapahtuu vapaa-ajan keskuksissa ja toreilla, joissa rikolliset ja muut kansalaiset päivittäin kohtaavat.

– Encrochatin kanssa työskennellessämme näimme, kuinka strategisesti nuoria käytettiin tekemään erilaisia palveluita rikollisille. He saivat muun muassa toimia vartijoina ja levittää huumeita.

Poliisin vuoden 2021 tilastojen mukaan rikollisjoukoissa on tällä hetkellä 1 200 lasta. Poliisipäällikkö Carin Götbladin mukaan tässä ei ole kuitenkaan läheskään kaikki mukana olevat.

– Saimme äskettäin tästä uutta tietoa, mutta meillä ei ole lukuja aiemmilta vuosilta joihin verrata. Näemme työssämme kuitenkin, että lapsia on mukana yhä enemmän ja yhä nuorempia, hän sanoo.

Poliisin mukaan on kuitenkin tärkeää huomauttaa, että rikollisverkostojen konfliktit hallitsevat pitkälti sitä, mitä niissä ympäristöissä tapahtuu, eikä se mikä vuodenaika on, kirjoittaa SVT.

Kuva: SVT NYheter.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT