perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Salakalastajan pöydässä kallista lohta – uhanalaisen emolohen hinta 7000 euroa

Eduskunta on  hyväksynyt kalastuslain muutoksen, joka tekee uhanalaisten kalalajien salakalastuksesta kallista puuhaa.

Tähän mennessä kaloille ei ole ollut luonnonsuojelu- ja metsästysrikoksissa korvausarvoa. Muille rauhoitetuille eläimille ja riistalajeille ohjeelliset arvot ovat olleet käytössä jo vuosia

Toukokuun alussa voimaan tulevan lakimuutoksen myötä uhanalaisen kalan saaliiksi ottanut joutuu korvaamaan kalan arvon valtiolle. Esimerkiksi järvilohiemon korvaussumma voi nousta jopa 7 000 euroon.

Kalastuksenvalvojia on turhaannuttanut salakalastuksesta kiinnijääneiden pienet rangaistukset. Esimerkiksi Saimaan järvilohen kalastamisesta on selvinnyt liki rangaistuksetta.

Uhanalaisia kaloja on tahallaan, ja jopa laajamittaisesti salakalastettu puutteellisten rangaistusten takia, arvioidaan Kalatalouden Keskusliitosta.

Kalatalouden Keskusliiton mukaan äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen kanta saadaan lain ansiosta ehkä tulevaisuudessa elvytettyä, mutta kalastettavaa lajia siitä luontoon tuskin enää koskaan saadaan.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT