perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Sama auto, sama tunti, kolme rikosta – ennätystehtailu johti peltioven taakse Rovaniemellä

Rovaniemi. Poliisi kertoo pysäyttäneensä lauantain ja sunnuntain 28.11. välisenä yönä klo 01 aikaan kaupungin keskustan alueella henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Kuljettajan kyydissä oli matkustajia, joista yksi oli auton omistaja. Kuljettajalle kirjattiin sakko rattijuopumuksesta.

Hetkeä myöhemmin sama auto oli jälleen liikenteessä ja poliisipartio pysäytti sen uudestaan. Tällä kertaa kuljettaja oli vaihtunut, mutta kuljettajaksi ryhtynyt henkilö puhalsi alkometriin tällä kertaa törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan.

Auton omistaja oli edelleen auton kyydissä ja nyt oli syytä epäillä, että auton omistaja oli luovuttanut auton juopuneelle henkilölle. Kuljettaja ja auton omistaja tuotiin poliisilaitokselle kuulusteluja varten, kertoo tiedote.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT