maanantai, 6 toukokuun, 2024

Silmitöntä väkivaltaa yksityisasunnossa Lahdessa – kaksi vangittu

Lahti. Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi tänään kaksi lahtelaista miestä epäiltyinä törkeään ryöstöön, törkeään pahoinpitelyyn ja vapaudenriistoon. Teot olivat tapahtuneet yksityisasunnossa Lahden keskustassa keskiviikkona 24.10.2018. Poliisilla oli pidätettynä kolmaskin asunnossa ollut mies, mutta hänen osuutensa huomioiden vangitseminen ei ollut tarpeellista.

Uhrina on 19 -vuotias mies, joka meni asuntoon entuudestaan tuntemien miesten pyynnöstä. Häntä pidettiin asunnossa väkisin ja häneen kohdistettiin silmitöntä väkivaltaa reilun kahden tunnin ajan. Häntä lyötiin ja potkittiin ympäri vartaloa. Nyrkin lisäksi lyömäaseena käytettiin rautaista teleskooppipamppua. Lisäksi häntä ammuttiin kaasutoimisella kuula-aseella läheiseltä etäisyydeltä kymmeniä kertoja. Aseen kuulia oli uhrin ihon sisälläkin. Hänen suunsa oli teipattu ilmastointiteipillä eikä hän päässyt huutamaan apua. Myös uhrin korvaa oli viillelty pahasti. Uhri on saanut hoitoa vammoihinsa ja hän on päässyt pois sairaalasta.

Tekijät ovat iältään 24- ja 20 -vuotiaita. He olivat vahvasti huumausaineiden vaikutuksen alaisina. Motiivi vaikuttaa olevan velanperintä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT