perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Sisä-Suomi. Poliisin toimintaan liittyviä tilastoja 2017 tammi-syyskuulta

Sisä-Suomi

Rikosten kokonaismäärässä ei suuria muutoksia – rikoslakirikokset vähenivät

Sisä-Suomen poliisilaitoksen tietoon tuli tammi – syyskuun aikana 79 133 rikosta. Määrä pieneni vuoden 2016 vastaavasta aikavälistä 393 rikoksella eli 0,49 prosenttia.

Liikennerikkomusten, joita ovat mm. lievät ylinopeudet ja seuraamuksiltaan vähäiset tieliikenneonnettomuudet, yhteismäärä lisääntyi lähes 4000 tapauksella. Samaan aikaan rikosten määrä väheni erityisesti rikoslakirikosten osalta, mutta myös muissa rikosryhmissä yli 4000 rikoksella.

Rikoslakirikosten määrä väheni 49 259 rikoksesta 45 314 rikokseen eli noin kahdeksan prosenttia. Voimakkaimmin määrä putosi omaisuus- ja liikennerikosten kohdalla. Liikennerikoksissa suurimmat volyymit ovat ylinopeuksissa ja vähäistä vakavammissa tieliikenneonnettomuuksissa, mutta myös rattijuopumukset kuuluvat liikennerikosten piiriin.

Poliisitoiminnan tason mittaamisessa yleisesti käytössä oleva rikoslakirikosten määrä ilman liikennerikoksia väheni kahdeksan prosenttia. Määrä putosi noin 36 000 rikoksesta yli 33 000 rikokseen. Syynä oli omaisuusrikosten kokonaismäärän väheneminen.

Omaisuusrikosten määrä väheni erityisesti maksuvälinepetosten kirjaustavan muutoksen seurauksena

Omaisuusrikosten määrä laski edellisen vuoden yli 25 000 rikoksesta yli 3000 rikoksella. Erityisesti rikokset vähenivät petosrikosten ryhmään kuuluvissa maksuvälinepetoksissa. Määrä pieneni lähinnä kirjaustavan muutoksen seurauksena, sillä vuoden 2016 syyskuussa poliisilaitoksia ohjeistettiin kirjaamaan ulkomailla tapahtuneesta maksuvälinepetoksesta sekalaisilmoitus rikosilmoituksen sijaan. Poliisilla oli talvella 2017 mittava sosiaalisen median kampanja liittyen internetin petosrikollisuuteen, joka osaltaan on vaikuttanut petosrikosten määrän suotuisaan kehitykseen.

Omaisuusrikosten vähenemiseen vaikuttivat lisäksi varkaus- näpistys, vahingonteko- ja ryöstörikosten määrän pieneneminen.

Luvatta tunkeutuen toteutettujen varkausrikosten kokonaismäärän kehitys on ollut laskevaa vuodesta 2014 lähtien. Kuluvan vuoden aikana vain vapaa-ajan asuntoihin kohdistuneet teot lisääntyivät. Tämä oli osittain seurausta siitä, että vuoden 2016 aikana vapaa-ajan asuntoihin kohdistuneiden tekojen määrät olivat alhaisimmat yli 10 vuoteen.

Ryöstörikosten kokonaismäärä väheni 208 rikoksesta 169 rikokseen. Ryöstöt yrityksineen vähenivät 176 rikoksesta 130 rikokseen, mutta samaan aikaan törkeän tekomuodon rikokset lisääntyivät 32 rikoksesta 39 rikokseen. Ryöstöstä tekee törkeän mm. se, että käytetään hengenvaarallista välinettä tai rikos toteutetaan erityisen julmalla tavalla.

Väkivaltarikokset lisääntyivät

Väkivaltarikoksiksi luetaan henkirikokset, pahoinpitelyrikokset ja seksuaalirikosten raiskausrikokset. Myös yritykseksi jääneet rikokset huomioidaan. Suurin volyymi on pahoinpitelyrikoksissa, joiden määrän heilahtelu vaikuttaa voimakkaasti väkivaltarikosten kokonaismäärän muutoksiin.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen tietoon tuli kuluvan vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana 3 937 väkivaltarikosta. Määrä kasvoi edellisestä vuodesta 145 rikoksella eli 3,82 prosenttia.

Henkirikokset yrityksineen lisääntyivät 33 rikoksesta 61 rikokseen eli peräti 84,85 prosenttia. Lisäys oli kuitenkin suurimmalta osin seurausta yrityksen asteelle jääneistä teoista eli tapon yrityksistä, jotka lisääntyivät 100 prosenttia eli 21 rikoksesta 42 rikokseen.

Määrällisesti eniten lisääntyivät pahoinpitelyrikokset, joissa muutos oli 3 623 rikoksesta 3 748 rikokseen. Suhteessa lisäys oli kuitenkin vain 3,45 prosenttia. Kasvua oli kaikkien rikosnimikkeiden kohdalla lukuun ottamatta yrityksen tasolle jääneitä tekoja. Suurin osa pahoinpitelyrikoksista tapahtuu yksityisellä paikalla. Kuluvana vuonna enemmän kasvua oli kuitenkin yleisen paikan pahoinpitelyrikoksissa.

Väkivaltarikoksiksi luettavat seksuaalirikokset vähenivät 137 rikoksesta 131 rikokseen eli yli neljä prosenttia.

Seksuaalirikokset vähenivät

Seksuaalirikokset jaotellaan kolmeen rikosryhmään, jotka ovat lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus ja muut seksuaalirikokset. Rikosten määrät laskivat kaikissa rikosryhmissä ja yhteensä väheneminen oli 370 rikoksesta 335 rikokseen eli lähes 10 prosenttia. Voimakkaimmin vähenivät lapsen seksuaaliset hyväksikäytöt ja seksuaaliset ahdistelut.

Huumausainerikokset lisääntyivät

Huumausainerikosten pääryhmät ovat huumausaineen käyttörikos, huumausainerikos ja törkeä huumausainerikos, vaikka näiden lisäksi rikoslaki tuntee myös kuusi muuta rikosnimikettä.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen tietoon tulleiden huumausainerikosten kokonaismäärä kasvoi edellisen vuoden 2 426 rikoksesta kuluvan vuoden 2 608 rikokseen eli 7,5 prosenttia.

Huumausaineen käyttörikosten määrä lisääntyi 1 739 rikoksesta 1900 rikokseen ja huumausainerikosten määrä 603 rikoksesta 624 rikokseen. Törkeiden huumausainerikosten määrä pysyi edellisen vuoden tasolla 84 rikoksessa.

Huumausainerikokset ovat ns. piilorikollisuutta, joissa poliisin resurssi ja aktiivisuus vaikuttavat voimakkaasti poliisin tietoon tulleiden rikosten määrään. Edellä mainitut seikat vaikuttavat erityisesti vuosittaiseen vaihteluun. Pidemmällä aikavälillä voidaan todeta huumausainerikosten määrän lisääntyneen, sillä poliisin tietoon tulleiden tapausten määrä on 10 vuodessa kaksinkertaistunut.

Liikennerikokset vähenivät ja liikennerikkomukset lisääntyivät

Liikennerikokset eroavat liikennerikkomuksista mm. siten, että niiden sisällöstä ja rangaistavuudesta säädetään rikoslaissa. Tyypillisimpiä liikennerikoksia ovat liikenneturvallisuuden vaarantamiset, rattijuopumusrikokset ja kulkuneuvojen kuljettamiset oikeudetta. Liikennerikkomusten kohdalla säännökset löytyvät tieliikennelaista.

Poliisin tietoon tulleiden liikennerikosten kokonaismäärä oli tammi – syyskuussa hieman yli 12 000 rikosta. Määrä väheni edellisestä vuodesta noin 1000 rikoksella eli kahdeksan prosenttia. Eniten vähenivät tieliikenneturvallisuuden vaarantamiset. Vastaavasti rikosnimikkeen törkeässä tekomuodossa lisäystä oli noin yhdeksän prosenttia eli määrä lisääntyi 479 rikoksesta 522 rikokseen.

Rattijuopumusrikokset yhteensä lisääntyivät edellisestä vuodesta 120 rikoksella eli yli kuusi prosenttia. Rikoksia tuli poliisin tietoon yhteensä 2019 kappaletta, vaikka törkeiden rattijuopumusten osuus väheni 71 rikoksella. Alkoholin sekä alkoholin ja muun huumaavan aineen osuus tapauksissa väheni muutaman prosentin. Muun huumaavan aineen osuus lisääntyi yli 26 prosenttia.

Liikennerikoksissa oli lisäystä rattijuopumusten ja törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten lisäksi vain kulkuneuvon kuljettamisissa oikeudetta. Nämä lisääntyivät 2 363 rikoksesta 2 523 rikokseen eli lähes seitsemän prosenttia.

Liikennerikkomukset lisääntyivät lähes 14 prosenttia 28 665 rikkomuksesta 32 648 rikkomukseen. Merkittävimmin määrän lisääntymiseen vaikutti muutokset liikenteen automaattivalvonnassa. Automaattivalvonnan suoritteiden määrä väheni edellisestä vuodesta noin kuudella prosentilla. Määrät vähenivät vain automaattivalvonnan huomautusten osalta, mutta muiden seuraamusten osalta lisääntyivät.

Valepoliisirikokset lisääntyivät

Valepoliisirikoksissa käytetään ilmoitusta kirjattaessa rikosnimikettä virkavallan anastus. Usein kokonaisuuksiin liittyy myös petosrikoksia tai tekomuotoja, jotka ovat jääneet yrityksen asteelle. Kuluvan vuoden aikana poliisin tietoon tuli aiempaa enemmän tapauksia, joissa valepoliisit soittivat iäkkäille ihmisille ja kertovat heidän pankkitileihin kohdistuneista tai parhaillaan käynnissä olevista rikoksista. Näin toimien valepoliisit pyrkivät saamaan haltuunsa tietoja, joiden avulla pystyvät hallitsemaan pankkitilien rahaliikennettä.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen tietoon tuli kuluvan vuoden aikana 51 virkavallan anastusta, kun vuoden 2016 vastaavalla aikavälillä rikosten määrä oli 18. Suhteessa lisäys oli yli 180 prosenttia. Valtakunnallisesti rikosten määrä lisääntyi yli 300 prosenttia.

Rikosten selvitystasot paranivat

Selvitystaso tarkoittaa selvitettyinä päätettyjen rikosten lukumäärän suhdetta samalla aikavälillä poliisiasian tietojärjestelmään kirjattujen rikosten lukumäärään nähden. Jos sisään kirjattujen rikosten lukumäärä on sama kuin selvitettyinä päätettyjen, on selvitystaso tasan 100 %.

Myös rikosten selvittämisen osalta poliisin toiminnan tasoa kuvaavat parhaiten rikoslakirikokset, joista liikennerikokset on rajattu ulkopuolelle. Näiden osalta Sisä-Suomen poliisilaitoksen tutkittavana olleiden rikosten selvitystaso parani 48,1 prosentista 69,2 prosenttiin. Tason voimakkaaseen paranemiseen vaikutti selvitettyinä päätettyjen törkeiden tietomurtojen runsas lukumäärä. Ilman ko. rikosnimikettä selvitystaso olisi noussut 54,2 prosenttiin. Pimeänä tulleiden rikoslakirikosten selvitystaso ilman liikennerikoksia oli 19,3 prosenttia. Paikallispoliisin vastaavat keskimääräiset selvitystasot olivat 50,2 ja 14,9 prosenttia.

Omaisuusrikosten osalta selvitystaso parani 35,8 prosentista 41 prosenttiin ja pimeänä tulleissa 14 prosentista 16,5 prosenttiin. Paikallispoliisin vastaavat keskimääräiset selvitystasot olivat 36,6 ja 12,7 prosenttia.

Väkivaltarikosten selvitystaso parani 72,1 prosentista 80,1 prosenttiin ja pimeänä tulleiden osalta 36 prosentista 40,1 prosenttiin. Vastaavat paikallispoliisin keskimääräiset selvitystasot olivat 66,9 ja 33,1 prosenttia.

Myös tutkinta-ajat paranivat

Tutkinta-aika tarkoittaa sitä vuorokausien määrää, joka kuluu tutkinnan aloittamisesta selvitettynä päätetyn rikoksen päättämiseen poliisiasiain tietojärjestelmästä.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen tutkittavana olleiden rikoslakirikosten (ilman liikennerikoksia) keskimääräinen tutkinta-aika lyheni kuluvan vuoden aikana 123 vuorokaudesta 94 vuorokauteen. Kuten vastaavan rikosryhmän kohdalla selvitystasoissa, myös tutkinta-aikoihin vaikutti positiivisesti runsas selvitettyinä päätettyjen törkeiden tietomurtojen osuus. Ilman ko. rikosnimikettä tutkinta-aika olisi ollut 120 vuorokautta. Paikallispoliisin vastaava keskimääräinen tutkinta-aika oli 122 vuorokautta.

Tutkinta-aika omaisuusrikoksissa lyheni 130 vuorokaudesta 125 vuorokauteen ja väkivaltarikoksissa 152 vuorokaudesta 145 vuorokauteen. Valtakunnalliset keskimääräiset tutkinta-ajat olivat omaisuusrikoksissa 132 vuorokautta ja väkivaltarikoksissa 162 vuorokautta.

Ulkomaan kansalaisten osuus rikollisuudessa (erillinen tilasto)

Rikoksesta epäiltyjen ulkomaan kansalaisten osuus Sisä-Suomen poliisilaitoksen tutkimissa rikoksissa pysyi edellisen vuoden tasolla, kun tarkastellaan rikoslakirikoksia, joissa liikennerikokset eivät ole mukana. Tammi – syyskuussa osuus oli 6,4 prosenttia. Koko valtakunnan alueella osuus nousi 11,1 prosentista 11,4 prosenttiin. Rikoksesta epäiltyjen ulkomaalaisten osuus tarkoittaa osuutta niistä rikoksista, joissa rikoksesta epäillyn henkilöllisyys oli poliisin tiedossa.

Saman rikosryhmän ne tapaukset, joissa asianomistaja oli ulkomaan kansalainen, vähenivät 5,9 prosentista 4,9 prosenttiin. Koko valtakunnan alueella osuus pysyi lähes ennallaan 7,8 prosentissa.

Oheiseen liitteeseen on kerätty rikosryhmiä ja rikosnimikkeitä, joiden osalta voi tarkastella rikoksesta epäiltyjen ja asianomistajien osuutta kokonaisuudesta. Tilastossa tarkoitetaan ulkomaan kansalaisella henkilöä, jolla ei ole Suomen kansalaisuutta. Suomessa oleskelun syyllä tai pituudella ei tässä tilastossa ole mitään merkitystä.

Poliisin hoitamien tehtävien määrä pysyi edellisen vuoden tasolla

Poliisi sai hoidettavakseen Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella tammi – syyskuussa 102 581 tehtävää. Määrä väheni edellisestä vuodesta vain 273 tehtävällä.

Poliisin tehtävät jaetaan kiireellisyyden perusteella kolmeen kiireellisyysluokkaan. A -kiireellisyysluokkaan kuuluvat korkeimman kiireellisyyden tehtävät, jotka lisääntyivät edellisestä vuodesta 399 tehtävällä eli 5,6 prosenttia. Vuoden yhdeksänä ensimmäisenä kuukautena hoidettiin yhteensä 7 521 A -kiireellisyysluokan tehtävää.

B -kiireellisyysluokan tehtävät vähenivät 256 tehtävällä 49 363 tehtävään eli 0,52 prosenttia. Kiireettömät C -kiireellisyysluokan tehtävät vähenivät 416 tehtävällä 45 697 tehtävään eli 0,9 prosenttia.

Toimintavalmiusajoissa ei suuria muutoksia

Toimintavalmiusaika tarkoittaa sitä aikamäärää minuuteissa, joka ensimmäisellä poliisipartiolla kestää tapahtumapaikalle pääsemiseksi, kun tehtävä on annettu poliisille hoidettavaksi.

Poliisi ehti Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella A -kiireellisyysluokan tehtävissä tapahtumapaikalle tammi – syyskuussa keskimäärin 9,8 minuutissa. Parannusta tuli edelliseen vuoteen 0,1 minuuttia. Paikallispoliisin keskimääräinen toimintavalmiusaika A -kiireellisyysluokan tehtävissä oli 9,2 minuuttia.

Jos mukaan lasketaan A- ja B -kiireellisyysluokan tehtävät, poliisi saapui tapahtumapaikalle Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella keskimäärin 19,6 minuutissa, kun edellisenä vuonna paikalla oltiin 19,4 minuutissa. Paikallispoliisissa keskimäärin ennätettiin tapahtumapaikalle 18,2 minuutissa.

Katuturvallisuus pysyi likimain vuoden 2016 tasolla

Katuturvallisuusindeksi tarkoittaa tiettyjen rikosten painotetun lukumäärän suhdetta alueen väestön määrään. Ryöstöt, törkeät ryöstöt ja törkeät pahoinpitelyt painotetaan 10 pisteellä, pahoinpitelyt ja lievät pahoinpitelyt viidellä pisteellä sekä vahingonteot, törkeät vahingonteot ja liikennejuopumukset yhdellä pisteellä.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen suhteellinen katuturvallisuusindeksi oli vuoden 2017 tammi – syyskuussa 96,96, kun se edellisen vuoden vastaavalla aikavälillä oli 98,06. Heikentävästi indeksiin vaikuttivat lisääntyneet pahoinpitelyrikokset ja rattijuopumukset. Valtakunnallinen katuturvallisuusindeksi kuluvana vuonna oli 100,65.

Poliisin myöntämien lupien määrä väheni

Sisä-Suomen poliisilaitos myönsi lupia kuluvan vuoden tammi – syyskuussa 119 891 kappaletta. Määrä pieneni edellisestä vuodesta lähes yhdeksän prosenttia eli yli 11 000 luvan verran.

Myönnettyjen passien määrä väheni 98 240 kappaleesta 87 104 kappaleeseen eli yli 11 prosenttia. Vuonna 2006 myönnettiin viimeiset 10 vuoden passit, jotka vanhetessaan vuonna 2016 lisäsivät passien kysyntää voimakkaasti. Kuluvana vuonna palattiin normaalille tasolle eli lähelle vuoden 2015 lukumäärää.

Vuoden 2017 alusta alkaen ulkomaalaisluvat siirtyivät paikallispoliisilta Maahanmuuttoviraston hoidettavaksi, joka osaltaan pienensi poliisin myöntämien lupien kokonaismäärää.

Henkilökorttien suosion kasvu on jatkunut jo yli 10 vuoden ajan. Kuluvana vuonna kortteja myönnettiin lähes 21 000 kappaletta, mikä oli yli 25 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Henkilöstön määrä väheni

Sisä-Suomen poliisilaitoksen henkilöstön määrä oli tammi – syyskuussa keskimäärin 1 028 henkilöä. Määrä väheni edellisestä vuodesta 30 henkilöllä eli 2,85 prosenttia.

Poliisien määrä väheni edellisestä vuodesta 11 henkilöllä 818 henkilöön. Muiden osuus väheni 208 henkilöstä 188 henkilöön. Suurin osa tästä henkilöstöryhmästä oli toimistotyöntekijöitä, joiden töitä on siirtynyt poliisista muiden toimijoiden hoidettavaksi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT