perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Sodan aikaisia räjähteitä löytyi kerrostalon kellarista Espoossa – poliisi eristi alueen raivauksen ajaksi

Espoo. Länsi-Uudenmaan poliisi sai lauantaina 15. huhtikuuta kello 17.18 ilmoituksen, jonka mukaan Espoon Matinkylässä sijaitsevan kerrostalon kellarista oli löytynyt vanhoja räjähteitä ja panoksia. Räjähteet osoittautuivat kahdeksi sodanaikaiseksi käsikranaatiksi. Poliisi toimitti räjähteet raivattavaksi Puolustusvoimille.

Poliisin räjähteiden vaarattomaksi tekemiseen koulutettu henkilöstö tarkasti räjähteet ja totesi ne käsikranaateiksi, jotka ovat luultavasti toisen maailmansodan aikaisia. Koska löydökset ovat sotilasräjähteitä, poliisi pyysi tukea räjähteiden raivaamiseen Puolustusvoimilta. Poliisi siirsi räjähteet onnistuneesti Puolustusvoimien haltuun.

Poliisi takavarikoi asunnosta myös joitain kymmeniä grammoja ruudiksi epäiltyä ainetta ja yhden aseen. Kranaatit, panokset, ruudiksi epäilty aine sekä ase ovat olleet hiljattain menehtyneen henkilön hallussa hänen asunnossaan ja asunnon varastotiloissa. Hätäkeskukseen ilmoituksen tehnyt henkilö löysi esineet sattumalta ollessaan siivoamassa asunnolla.

Poliisi eristi toiminta-alueen ja kehotti ihmisiä välttämään alueella liikkumista turvallisuussyistä. Alueen eristäminen ja kehotus välttää alueella liikkumista ovat poliisin normaaleja käytäntöjä tapauksessa, johon liittyy räjähdysvaarallinen esine.

Poliisin toiminta Matinkylässä päättyi noin kello 20.30 ja alueen eristys purettiin.

Länsi-Uudenmaan poliisi kirjaa asiasta rikosilmoituksen. Alustavasti asiaa tullaan tutkimaan räjähderikoksena ja ampuma-aserikoksena, kertoo poliisi.

Kuvituskuva, ei liity tapaukseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT