perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Suhteellisen Veijari palkittiin hengenpelastusviirillä

Vanhempi konstaapeli Kalle Koskinen ja partiokoira Viri palkittiin tiistaina onnellisen lopun saaneesta etsintätehtävästä. Suomen poliisikoirayhdistys myönsi Virille hengenpelastusviirin. Viirillä voidaan palkita poliisikoira, joka on löytänyt kadonneeksi ilmoitetun henkilön, joka olisi ilman koiran apua mitä suurimmalla todennäköisyydellä menehtynyt. Virin ohjaaja Kalle sai Hämeen poliisin oman Poliisipäällikön mitalin kiitoksena erityisen ansiokkaasta työstä.

Palkitseminen liittyy tehtävään, jossa ilmoitettiin henkilö kadonneeksi Hämeenlinnassa Ahveniston ulkoilualueella. Näin Kalle kertoo tehtävästä: ”Meidän kenttäpartiot löysivät kadonneen henkilön auton, josta otin koiralla jäljen ylös. Jälki oli noin 3,5 kilometriä pitkä ja meni ulkoilureiteillä, muun muassa uimarannan läpi. Uimarannalla oli vielä ihmisiä viettämässä päivää, mutta se ei koiraa haitannut. Yhtäkkiä koira reagoi ilmassa olevaan hajuun ja lähdimme sitä tarkastamaan. Löysimme kadoksissa olevan ihmisen huonossa kunnossa. Annoimme ensiapua ja kannoimme hänet metsästä pois. Sairaankuljetus otti huonossa kunnossa olleen ihmisen hoitoon. Ilmavainu tuli koiralle noin 90 metrin päästä.”

Suhteellisen Veijari eli kotoisammin Viri täyttää marraskuun lopulla kolme vuotta. Partiokoiraksi sen pitäisi valmistua lokakuussa, jolloin viimeinenkin kurssi on käyty.

Linkki: Hämeen poliisilaitos Facebook

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT