keskiviikko, 17 huhtikuun, 2024

Suojaa kotisi matkan ajaksi ja estä asuntomurto ennalta, opastaa poliisi

Poliisin ennalta estävä toiminta. Moni koti jää kesälomakaudella pitkäksi aikaa vahtimatta, kun ihmiset käyvät lomamatkoilla. Poliisi antaa vinkkejä asuntomurtoriskin pienentämiseen.

Nyt kesällä monet käyvät matkoilla, eikä koteja usein jää kukaan vahtimaan. Pitkään asumattomana oleva asunto on altis murtovarkauksille. Asukkaat voivat kuitenkin pienentää murtovarkauden riskiä poissaolonsa aikana noudattamalla seuraavia neuvoja:

  • Jos asuntoon ei jää ketään matkan ajaksi, tulevaa tai meneillään olevaa matkaa ei kannata hehkuttaa sosiaalisessa mediassa.
  • Pane arvo-esineet piiloon siten, ettei niitä havaitse ainakaan ikkunoista sisään katsomalla. Tyypillisimmin murtovarkaat anastavat koruja, käteistä, aseita, elektroniikkaa sekä muuta arvo-omaisuutta.
  • Matkalle lähtiessä asunto olisi hyvä jättää mahdollisimman asutun näköiseksi. Mikäli naapuruussuhteet sallivat, kannattaa naapureiden kanssa sopia esimerkiksi pihan hoitamisesta ja postin noutamisesta.
  • Naapureita voi myös pyytää pitämään tyhjänä olevaa asuntoa hieman silmällä epäilyttävän toiminnan osalta.
  • Älä jätä vara-avainta mihinkään ulos piiloon vaan mieluummin jonkun luotettavan henkilön haltuun.
  • Asunnosta poistuessasi muista lukita ovet ja ikkunat sekä kytkeä mahdollinen hälytysjärjestelmä päälle.

Ennen matkalle lähtöä kannattaa myös ottaa talteen puhelimien, tablettitietokoneiden ja muiden laitteiden tunnisteet, jotta poliisi voi yrittää paikantaa ne mahdollisen anastuksen jälkeen. Laitteiden omat sovellukset ja suurimman osan laitteista omistaja voi itsekin paikantaa. Laitteet kannattaa myös suojata hyvin, jotta niissä oleva tieto ei päädy rikollisille.

Ilmoita pikimmiten hätäkeskukseen, jos asuntoosi on murtauduttu

Jos matkalta palatessa huomaa, että kotiin on murtauduttu, pitää asiasta välittömästi ilmoittaa hätäkeskuksen puhelinnumeroon 112. Asukkaan tulee myös heti poistua asunnosta, jottei hän tule sotkeneeksi tekopaikkaa ja jotta poliisi voi suorittaa rikospaikkatutkinnan. Naapureita voivat puhuttaa havaintojen osalta sekä poliisi että asukas itse.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT