perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Suomalaiset menettäneet lähes viisi miljoonaa euroa ulkomaisille sijoitushuijareille

Keskusrikospoliisi. Poliisille on tehty Suomessa jo yli 100 rikosilmoitusta ulkomaisista numeroista tulleisiin puheluihin liittyvistä sijoitushuijauksista. Poliisin tietoon tulleissa tapauksissa suomalaisilta on huijattu reilun vuoden aikana lähes viisi miljoonaa euroa.

– Toiminta vaikuttaa kansainväliseltä, ja huijauksista tai niiden yrityksistä on ilmoitettu ympäri Suomea. Useimmiten uhriin on oltu ensimmäisen kerran yhteydessä puhelimitse +44-alkuisesta numerosta, mikä on saanut näyttämään siltä, että puhelu tulee Isosta-Britanniasta. Viime aikoina puheluita on tullut myös muista kansainvälisistä sekä suomalaisista numeroista, kertoo rikoskomisario Marko Leponen Keskusrikospoliisista.

Ulkomaalaisen yrityksen edustajana esiintynyt soittaja on kysellyt uhrin varallisuudesta ja tarjonnut tälle sijoitusmahdollisuuksia ulkomaiseen yhtiöön huomattavan isolla tuotto-odotuksella. Sen jälkeen uhria on monessa tapauksessa lähestytty muutaman päivän sisällä uudelleen ja pyydetty lisäsijoituksia. Myöhempi yhteydenpito ja tiedonvaihto ovat tapahtuneet sähköpostitse.

– Uhria on pyydetty maksamaan sijoitettava pääoma ulkomaiselle pankkitilille tai virtuaalivaluutan vaihtopalveluun. Ensimmäinen summa on ollut yleensä 200–300 euroa. Joissain tapauksissa uhrille on maksettu pian takaisin kaksinkertainen summa ja väitetty sen olleen tuottoa aiemmasta sijoituksesta, Leponen kertoo.

– Alun pienempi sijoitettu summa ja väite siitä, että summasta olisi saatu kaksinkertainen tuotto, on vain huijausta. Todellisuudessa summaa ei ole sijoitettu mihinkään, vaan tempun on tarkoitus saada koukutettua uhri sijoittamiseen ja houkuteltua tämä sijoittamaan lisää rahaa. Osa uhreista on ottanut sijoituksiin jopa lainoja, mistä voi koitua ikävyyksiä pitkäksi aikaa, Leponen varoittaa.

Huijauspuheluita tullut kaikenikäisille

Osaa uhreista on pyydetty asentamaan tietokoneeseensa etäkäyttösovellus, jonka avulla epäillyillä on ollut pääsy uhrin tietokoneelle sekä mahdollisuus hallita uhrin tietokonetta. Etäyhteys on tarjonnut mahdollisuuden seurata maksuliikennettä ja tehdä maksuja uhrin puolesta.

– Etäkäyttösovellusta on perusteltu sillä, että sen kautta pystyy tarjoamaan asiakkaalle parempaa palvelua. Kenenkään ei kuitenkaan pidä antaa asentaa omaan tietokoneeseensa etäyhteyttä pelkän puhelinsoiton perusteella.

Poliisin tietoon tulleet uhrit ovat olleet enimmäkseen 1940–1960-luvuilla syntyneitä, mutta uhrien joukossa on ollut myös 1980-luvulla ja 1990-luvuilla syntyneitä.

– Sijoitushuijauspuheluita on tullut kaikenikäisille. Ihan jokaisen kannattaa olla varuillaan. Varojaan ei tule koskaan siirtää tuntemattomille henkilöille eikä tahoille tietämättä näiden taustaa tarkasti, ja muutenkin sijoitusasioihin liittyvissä yhteydenotoissa ja asioissa kannattaa olla hyvin varovainen. Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta.

Jos epäilee joutuneensa sijoitushuijauksen uhriksi, kannattaa tehdä rikosilmoitus netissä sähköisellä rikosilmoituslomakkeella tai paikallispoliisille poliisiasemalla.

– Jotkut saattavat jättää kertomatta läheisilleen tai poliisille, koska eivät haluaisi myöntää tulleensa huijatuiksi. Nopea ilmoittaminen on kuitenkin tärkeää, koska se auttaa poliisia pääsemään epäiltyjen jäljille, ja joissain tapauksissa osa rahoista on ripeän ilmoituksen ansiosta onnistuttu palauttamaan uhrille.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT