torstai, 28 maaliskuun, 2024

Suunnitteliko Turun puukottaja iskua varuskuntaan?

Turun keskustassa puukotusiskun tehnyt Abderrahman Bouanane suunnitteli ensin iskevänsä sotilaskohteeseen Turussa. Hän kuitenkin perääntyi alkuperäisestä suunnitelmastaan viime hetkellä, kirjoittavat Lännen median osakaslehdet.

Bouanane on tiettävästi asunut Turussa Pansion vastaanottokeskuksessa. Se sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä Pansion laivastotukikohdasta. Varsinainen tukikohta-alue on aidattu ja vartioitu, mutta osa varuskunnan rakennuksista sijaitsee porttien ulkopuolella.

Lännen Media kertoo saaneensa vahvistuksen kohteesta useilta eri taholta.

Tutkinnanjohtaja Olli Töyräs keskusrikospoliisista ei kommentoi Lännen Median tietoja millään tavalla. Ei myöskään Krp:n päällikkö Robin Lardot.

Lardot kertoi viime viikon torstaina, että Turun keskustassa iskeneellä puukottajalla oli mielessään kaksi muutakin kohdetta. Niissä uhreiksi olisi valikoitunut pääasiassa miehiä. Lardot kertoi, että Bouanane oli harkinnut iskuja eri päiville. Perjantaina 18. elokuuta hän päätyi Turun kauppatorille vasta peräännyttyään alkuperäisestä kohteestaan.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT