lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Suuria amfetamiinimääriä toimittanut ammattirikollisryhmä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tänään maanantaina 28.2. useita ihmisiä yli kymmenen vuoden vankeuteen huumejutussa, jossa Suomeen tuotiin kymmeniä kiloja poikkeuksellisen puhdasta amfetamiinia. Asiasta kertoo Yle.

Oikeuden mukaan Espanjasta käsin johdettu järjestäytynyt rikollisryhmä levitti Suomessa loppuvuodesta 2020 ja alkuvuodesta 2021 ainakin 52 kiloa amfetamiinia ja 1,4 kiloa kokaiinia. Ryhmällä oli vetämässä seuraava tilaus suuresta amfetamiinierästä, kun epäillyt otettiin kiinni kesäkuussa.

Pisimpiin eli 13 vuoden vankeusrangaistuksiin tuomittiin Mikko Metsar, 43, ja Ivo Kannel, 42. Oikeuden mukaan Virossa asunut Metsar otti vastaan huumerahoja, piti niistä kirjaa ja toimitti niitä eteenpäin Espanjaan uusien huumeiden ostamiseksi.

Suomessa toimineen Kannelin tehtävänä oli vastaanottaa huumeita ja levittää niitä rikollisryhmän lukuun. Lisäksi hän keräsi huumekaupan tuottoja ja toimitti niitä eteenpäin Viroon

Neljänneksi päätekijäksi oikeus katsoi Virossa asuneen Rene Valgen, 44. Oikeuden mukaan Valge oli ryhmää johtaneen Jasonin ”oikea käsi”, joka ohjasi sekä huumeiden levitystä Suomessa että rahakuriireina toimineita henkilöitä. Koska Valge oli aiemmin tuomittu Virossa kolmen vuoden vankeuteen, oikeus katsoi hänen oikeudenmukaiseksi rangaistuksekseen nyt kymmenen vuotta vankeutta.

Kaikkiaan jutussa tuomittiin 14 ihmistä, kaikki ehdottomaan vankeuteen.

Ryhmän toimintaa johti Espanjasta käsin tuntemattomaksi jäänyt ja tuomion välttänyt  henkilö, joka käytti Anomissa nimimerkkiä Jason. Oikeuden mukaan Jason tilasi ulkomailta isoja eriä huumeita ja järjesti niille vastaanottajat ja myyjät Suomessa.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT