torstai, 28 maaliskuun, 2024

Tältä kuulostaa poliisin varoittelema pilapuhelu – kuuntele

 

Julkisuudessa on ollut uutisointia hämmennystä aiheuttaneesta pilapuhelusovelluksesta. Suomalaisille tulleiden puhelujen sisältönä on ollut muun muassa perintäpuhelu maksamattomista sähkölaskuista, valitussoitto häiritsevästä elämästä kerrostalossa, tilaus, jota ei ole todellisuudessa tehty tai väitös, että henkilö käyttää luvattomasti toisen nettiyhteyttä. Kaikki puhelut ovat tulleet samasta +358521425364-numerosta.

Kyseessä olevan JokesPhone-sovelluksen kautta voi valita valmiiksi nauhoitetun puhelun, joka soitetaan henkilön valitsemaan numeroon. Joidenkin valittavissa olevien puheluiden luonne on sellainen, että vastaanottaja voi säikähtää, ja jotkin puheluista ovat aiheuttaneet vastaanottajalle ahdistusta tai pelkoa. Puhelut ovat suomenkielisiä ja aidon oloisia, mutta nauhoitteita joita ei voi itse muokata. Applikaatio nauhoittaa käydyn keskustelun ja lähettää sen pilapuhelun tilanneelle henkilölle.

Poliisi on kirjannut kesä-heinäkuussa pilasoittoihin liittyen kymmenen ilmoitusta, joista kaksi on rikosilmoituksia ja kahdeksan muita, niin sanottuja sekalaisilmoituksia. Keskusrikospoliisin Nettivinkkiin on tullut useita ilmoituksia asiaan liittyen kesä-heinäkuussa.

Poliisin tiedossa ei ole, että puheluja olisi hyödynnetty rikollisessa toiminnassa. Puheluilla on näin ollen tarkoitus lähinnä hämmentää ihmisiä. Koska pilapuhelut ovat herättäneet vastaanottajissa huolta ja ahdistusta, poliisi kehottaa ihmisiä harkitsevaisuuteen puhelujen tilaamisen suhteen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT