torstai, 28 maaliskuun, 2024

Tampereen Kullervon kadun tapahtumista vangittiin tänään kolme miestä

Tampere. Sisä-Suomen poliisi on jatkanut esitutkintaa 17.9.2019 Tampereen Tammelan kaupunginosassa, Kullervonkadulla tehtyihin epäiltyihin rikoksiin liittyen.

Tänään Pirkanmaan käräjäoikeus on määrännyt vangittavaksi kolme miestä. Heistä kaksi on syntynyt vuonna 1998 ja yksi vuonna 2000. Kaikki vangittiin todennäköisin syin epäiltyinä ryöstöstä, vapaudenriistosta, pahoinpitelystä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta sekä laittomasta uhkauksesta.

Tutkinnallisista syistä asiasta ei voida tämän enempää tiedottaa, sillä esitukinta on edelleen varsin alussa.

Sisä-Suomen poliisi Tampereella sai 17.9. hälytyksen hieman klo 20.00 jälkeen Tampereen Kullervonkadulle, jossa ilmoittajan mukaan oli useita henkilöitä naamioituneina ja asuntoon kuuluu kovaa pauketta. Useita poliisipartioita lähetettiin paikalle. Poliisi otti kiinni kolme epäiltyä, ja poliisilaitokselle tuotiin myös kolme asianomistajaa sekä yksi todistaja. Ulkopuolisille ei ole aiheutunut vaaraa.

Kuvituskuva.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT