lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Tapon yritys Hyvinkään Paavolassa – epäillyt vangittu

Hyvinkään Paavolassa tapahtui maanantaina 20.7. väkivallanteko

Itä-Uudenmaan poliisi sai tehtävän paikan päälle puolenpäivän aikaan ja poliisille tehdyn ilmoituksen mukaan pihalla makasi verta vuotava alaston mies.

Kohteeseen päästyään poliisi tapasi maassa makaavan ja verissään olleen miehen sekä lisäksi hänen vieressään myös maassa makaavan naisen, jonka puhe kuulosti vaivalloiselta.

– Miehellä oli havaittavissa keskivartalossa teräaseen jättämiä vammoja ja naisella kuristamiseen viittaavia oireita sekä jälkiä kaulassa, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.

Selvisi, että mies ja nainen olivat joutuneet vakavan väkivallanteon kohteiksi lähellä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa.

Epäiltyä tekijää/tekijöitä ei tavattu lähistöltä, eikä tapahtumapaikaksi selvinneestä kerrostaloasunnosta.

– Tutkinnan avulla tapaukseen liittyvät epäillyt saatiin selville ja heidät tavoitettiin ja otettiin kiinni pääosin tiistain aikana, Jämsä jatkaa.

Tapausta tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa tapon yrityksenä.

Epäillyt vangittiin torstaina 23.7. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa epäiltynä tapon yrityksestä.

Uhrit ovat toipumassa, eikä heillä kummallakaan ole enää välitöntä hengenvaaraa.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT