sunnuntai, 15 joulukuun, 2024

Tavanomaista pikkujouluaikaa: rattijuoppoja jäi poliisin haaviin Hämeessä

Hämeen poliisilla oli 305 tehtävää vuorokauden aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Viikonloppuvuorokausi on ollut tavanomainen pikkujouluaikaan, toteaa poliisi.

Poliisipartioita työllistivät päihtyneet kuljettajat ja häiriökäyttäytymiset niin yleisillä kuin yksityisilläkin paikoilla. Lisäksi talvinen sää on aiheuttanut muutamia liikennetehtäviä.

Päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni viisi; Heinolassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Riihimäellä ja Tammelassa. Yhtä kuljettajista epäillään ajoneuvonsa kuljettamisesta huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena, loput olivat nauttineet alkoholia ennen ajoaan.

Pahoinpitelyilmoituksia kirjattiin muutamia, raportoi poliisi lyhyesti.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT