Turun sarjapuukottajan oikea nimi on Abderrahman Bouanane.  Nimi selviää Varsinais-Suomen käräjäoikeuden rekistereistä, joihin hän on nyt kirjattu oikealla nimellään.

Viime tiistaina mies vangittiin nimellä Abderrahman Meckah. Poliisi epäili alusta asti henkilötietoja vääriksi. Vangitun taustoja selviteltiin kansainvälisellä yhteistyöllä, muun muassa Interpolin avulla.

Puukottaja ei ollut 18-vuotias, vaan neljä vuotta vanhempi eli 22-vuotias ja syntynyt vuonna 1994. Hän antoi väärän nimen ja iän saavuttuaan Suomeen turvapaikanhakijana vuoden 2016 alkupuolella. Väitti silloin olevansa 17-vuotias eli alaikäinen ja täyttävänsä 18 saman vuoden marraskuussa.

Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Ilta-Sanomat

 

Aiheeseen liittyen