perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Tieliikennelaki uudistui – poliisi ei enää välttämättä selvitä pieniä peltikolareita

Poliisi tiedottaa: Uusi tieliikennelaki tuli voimaan kesäkuun alussa, minkä johdosta hätäkeskus ei enää kaikissa tilanteissa hälytä poliisia selvittämään esimerkiksi pieniä peltikolareita vaan osapuolten tulee sopia tilanne keskenään. Lain tultua voimaan, hätäkeskus arvioi onko tilanne sellainen, ettei paikalle tarvitse hälyttää poliisia. Tällaisia tehtäviä voivat olla tilanteet, joissa on selvää, ettei kumpikaan osapuoli ole voinut loukkaantua ja esimerkiksi kyseessä on:

– matalalla nopeudella, esimerkiksi pysäköintialueella, tapahtuneet peltikolarit

– suistuminen ulos tieltä, tien oikealle puolelle

– kaatuminen moottoripyörällä

Lisäksi edellytyksenä on, ettei tilanteessa ole havaittu:

– loukkaantuneita tai pelastettavia

– vahinkoja kolmannelle osapuolelle

– merkkejä heikentyneestä ajokunnosta tai terveydellisistä ongelmista

– tarvetta liikenteenohjaukselle

– osapuolten erimielisyyden aiheuttamaa turvallisuusuhkaa

Vähäisissä onnettomuustilanteissa poliisia ei siis jatkossa hälytetä paikalle vaan osapuolten tulee sopia tilanne keskenään. Tarvittaessa vakuutusyhtiö tekee lopullisen päätöksen, mikäli osapuolet eivät pääse sopuun. Suosittelemme osallisia ottamaan toistensa yhteystiedot ylös sekä tarvittaessa kuvaamaan vahinkoja vakuutusyhtiötä varten.

Hätäkeskus välittää tehtävän poliisille, mikäli se epäilee tilanteessa rikosta tai vaikkapa toisen osapuolen ajokuntoa tai -terveyttä. Näissä tilanteissa poliisi arvioi toimenpiteet tilanteen mukaan ja tapauksesta riippuen seurauksena voi olla huomautus, liikennevirhemaksu tai sakko ja tarvittaessa tapaus voi edeltä esitutkintaan. Asia voidaan jättää sikseen, jos tapahtumapaikalla ilmenee, ettei onnettomuus johdu rikoksesta, mutta jää epäselväksi, onko joku tehnyt liikennerikkomuksen. Tällöin asianosaisia neuvotaan kääntymään vakuutusyhtiön puoleen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT