torstai, 28 maaliskuun, 2024

Törkeä eläinsuojelurikos – 2500 lammasta epäillään lopetetun ilman tainnutusta

Pohjanmaan poliisilaitoksen talousrikosyksikkö on saanut esitutkinnan valmiiksi laajassa lampaiden teurastusjutussa, jossa esitutkinnan perusteella noin 2500 lampaan epäillään teurastetun ilman tainnutusta.

Esitutkinnassa tekoaika on laajentunut alkuperäisessä tutkintapyynnössä olleista vuosista 2016 – 2020 koskemaan vuosia 2003 – 2020.  Samoin lammasmäärä on kasvanut alkuperäisestä noin tuhannesta lampaasta noin 2500 lampaaseen. Alueellisestikin sekä teko että tekopaikat ovat laajentuneet koskemaan lampaita, joita on ostettu ja teurastettu Pohjanmaan lisäksi myös pohjoisemmassa ja keskisessä Suomessa.

Tutkintapyyntöön johtaneet tapahtumat alkoivat, kun kunnaneläinlääkäri ja ympäristö- ja terveydensuojelupäällikkö tekivät havaintoja eräällä lammastilalla vuoden 2018 lopulla. Erään Pohjanmaan maakunnassa asuvan miehen epäiltiin teurastaneen lampaita siten, että kuolemaan johtava verenlasku oli tehty eläville eläimille leikkaamalla kurkku auki ilman tainnutusta. Kyseistä lopettamistapaa pidetään raakana ja julmana, koska sen katsotaan aiheuttavan eläimille tarpeetonta kärsimystä ja tuskaa.

Aluehallintoviraston tutkintapyynnön jälkeen tehtyjen selvityksien perusteella asiakokonaisuus laajeni ja myös Ruokavirasto teki asiassa tutkintapyynnön vuoden 2020 lopulla. Tutkintapyyntöjen perusteella oli syytä epäillä, että lampaita oli myyty tiloilta epävirallisille toimijoille, ja että lampaat oli teurastettu lain vastaisella tavalla. Lampaiden lihat oli myyty elintarvikkeiksi ilman asianmukaista valvontaa tai tarkastuksia, jolloin törkeän eläinsuojelurikoksen lisäksi epäiltiin terveysrikoksia, rekisterimerkintärikoksia ja eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain rikkomisia. Lampaanlihojen myynnin osalta rikoshyödyn on arvioitu olevan bruttona yli 200.000 euroa ja nettona yli 100.00 euroa.

Käräjäoikeuden päätöksellä rikoshyötyä on saatu vakuustakavarikkoon noin 30.000 euroa. Poliisi on lisäksi takavarikoinut lampaiden kuljetuksiin käytetyn ajoneuvon ja peräkärryn sekä muuta teurastusvälineistöä.

Myytyjen lampaiden sivutuotteiden eli teurasjätteiden epäillään päätyneen laittomasti hävitetyiksi. Sivutuotteet olisi tullut toimittaa sivutuoteasetuksen mukaan hyväksyttyyn käsittelylaitokseen, mutta näin ole tehty. Sivutuotteiden loppusijoituspaikkaa ei ole esitutkinnassa saatu selvitettyä, mutta sivutuotteiden hävittämisen osalta on syytä epäillä törkeää ympäristön turmelemista ja eläintaudin leviämisvaaran aiheuttamista. Lainvastaisesti hävitettyjen teurasjätteiden osalta on säästetty tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia euroja.

Rikoksiin pääepäiltynä ollut mies on esitutkinnan aikana ollut vangittuna. Kaksi muuta henkilöä, joiden osuus tapahtumiin on huomattavasti pienempi, ovat olleet pidätettynä. Avunannosta törkeään eläinsuojelurikokseen on ollut lisäksi kiinniotettuna kuusi henkilöä. Kaikkiaan esitutkinnassa on rikoksesta epäiltynä kuultu avunannosta törkeään eläinsuojelurikokseen ja muihin rikosnimikkeisiin 34 henkilöä. Heistä suurin osa on lammastilallisia. Kuuden henkilön osalta on jo esitutkinnan aikana tehty päätös, ettei heillä ole osallisuutta rikoksiin. Esitutkintapöytäkirjassa on kaikkiaan 88 rikosnimikkeitä.

Esitutkintapöytäkirja on lähetetty kesäkuun alussa loppulausuntomenettelyyn.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT