torstai, 28 maaliskuun, 2024

Törkeä metsästysrikos Inkoossa – merestä kesällä nostettu ilves oli ammuttu

Inkoo. 21.10.2018 ilmoitettiin poliisille kuolleesta ilveksestä. Eläin oli löytynyt Inkoon saaristossa sijaitsevasta saaresta. Alkutietojen perusteella oli syytä epäillä, että eläin oli joutunut rikoksen kohteeksi. Poliisi kirjasi ilmoituksen törkeästä metsästysrikoksesta ja ilmoitti asiasta Eviralle sekä Suomen riistakeskukselle. Esitutkinnan aikana on selvinnyt, että vapaapalokunta oli kesällä saanut tehtäväksi nostaa kuolleen eläimen vedestä.

Eläin lähetettiin Eviralle tarkempia tutkimuksia varten. Eviran tutkimus on valmistunut 12.11.2018. Poliisin saaman tutkimustodistuksen perusteella ilves on ammuttu. Lisäksi ilveksen takatassut oli sidottu yhteen vihreällä muovinarulla. Eläin on ollut kuolleena useita kuukausia.

Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa elävän riistaeläimen ohjeellisista arvoista säädetään täysikasvuisen ilveksen hinnaksi 1400 – 2100 €.

Teko täyttää törkeän metsästysrikoksen tunnusmerkistön, josta säädetty rangaistus on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta.

Poliisi pyytää yleisöltä mahdollisia havaintoja rikoksesta epäiltyjen henkilöiden tavoittamiseksi. Havainnot voi ilmoittaa sähköpostiosoitteeseen vihjeet.espoo@poliisi.fi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT