perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Törkeä raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö syyteharkintaan Ilomantsista

Joensuun poliisi on suorittanut esitutkintaa kevään aikana epäillyn törkeä raiskauksen ja törkeän hyväksikäytön osalta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Ilomantsissa haja-asutusalueella sijaitsevassa vapaa-ajan asunnossa huhtikuun 2018 alussa.

Asianomistajana on alle 16-vuotias tyttö. Poliisi sai ilmoituksen asiasta joitakin päiviä tapahtumien jälkeen ja aloitti esitutkintatoimet välittömästi. Tyttö oli kertonut vanhemmilleen joutuneensa raiskatuksi ja vanhempien ilmoituksen perusteella poliisi käynnisti esitutkintatoimet.

Rikoksesta epäiltynä on 19-vuotias Tohmajärvellä kirjoilla oleva mies. Hänet on vangittu 16.4.2018 Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa ja hän on edelleen vangittuna.

Rikoksesta epäilty ja asianomistaja ovat jollain tasolla tunteneet toisensa ennen tapahtumia, mutteivät ole olleet seurustelu- tai sukulaissuhteessa keskenään. Tapahtumapaikkana ollut vapaa-ajan asunto on rikoksesta epäillyn lähipiiriin kuuluvan henkilön omistama kiinteistö.

Asian esitutkinta on saatu nyt valmiiksi ja tapaus etenee syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon. Syytteennoston määräpäivä asiassa on 5.7.2018.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT