perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Törkeä ryöstö Kannelmäessä – teosta neljä 17‒21-vuotiasta epäiltyä

Helsinki. Poliisi epäilee, että neljä nuorta henkilöä ‒ yksi 21-vuotias, yksi 18-vuotias ja kaksi 17-vuotiasta ‒ syyllistyivät törkeään ryöstöön torstaina 22.10.2020 Helsingin Kannelmäessä. Rikoksen kaksi asianomistajaa ovat niin ikään nuoria aikuisia: kahdeksantoista ja yhdeksäntoista vuoden ikäisiä.

Poliisin tietojen mukaan toinen 17-vuotias epäilty ja 19-vuotias asianomistaja olivat sopineet sosiaalisessa mediassa huumausainekaupoista. Henkilöt tunsivat toisensa jotenkuten etuudestaan. 19-vuotias oli huumausaineiden myyjä, ja 17-vuotias tekeytyi ostajaksi. Kaupantekotilanne muuttui kuitenkin törkeäksi ryöstöksi.

Epäillyillä oli mukanaan tekovälineinä veitsi ja kirves. Poliisi epäilee, että toinen asianomistajista painettiin tilanteessa maahan mahalleen ja häntä uhattiin veitsellä. Poliisi epäilee, että toista asianomistajaa puolestaan uhattiin kirveellä: hänet pakotettiin laittamaan käsi puupölkylle ja samalla uhattiin, että käsi lyödään irti. Kummallekaan asianomistajalle ei tullut tilanteessa fyysisiä vammoja.

Epäillyt saivat saaliikseen 19-vuotiaalta asianomistajalta huumausaineita ja muuta omaisuutta. Osa muusta omaisuudesta on palautettu myöhemmin takaisin asianomistajalle.

Kaupoista sopinut asianomistaja nimesi 17-vuotiaan epäillyn tapahtumapaikalle tulleelle poliisipartiolle, mutta perui tämän myöhemmin kuulusteluissa ja kertoi erehtyneensä. Poliisi sai kuitenkin muuta kautta varmuuden henkilön osallisuudesta tapaukseen.

‒ Tämä kuvastaa niitä haasteita, joita huumausainekauppaan liittyvien ryöstöjen tutkinnassa ilmenee. Monesti ryöstön asianomistajakin voi olla haluton puhumaan tapauksesta tai ei ilmoita asiasta poliisille lainkaan, sanoo tapausta tutkineen Helsingin poliisilaitoksen nuorisoryhmän tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss.

Kaikki neljä epäiltyä ovat olleet tapaukseen liittyen vangittuna, mutta heidät on sittemmin päästetty kuulustelujen jälkeen vapaaksi.

‒ Vaikka tapauksessa on ollut neljä henkilöä vangittuna, näyttää siltä, että toinen alaikäisistä epäillyistä on tullut paikalle sattumalta ja lähtenyt kolmen muun pojan mukaan hetken mielijohteesta. Toisaalta hän on itse kertonut, että hänet olisi pakotettu paikalle. Tämä taas ei ole tullut ilmi asianomistajien tai muiden epäiltyjen kuulusteluista, Forss kertoo.

‒ Tilanne kuvaa hyvin sitä, että vaikka ryöstöissä on alaikäisten kohdalla monesti mukana useita epäiltyjä, on tekemisen taso erilaista eri tilanteissa. Lisäksi voidaan yleisellä tasolla todeta, että muutamat aktiivisemmat henkilöt vetävät omalta osaltaan myös muita mukaan näihin vakaviin rikoksiin, Forss toteaa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT