Törkeitä liikennerikoksia Oulun seudulla

Oulun Oulunsalossa perjantaina 12.6. illalla valvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti n. puoli seitsemän aikaan henkilöauton Pappilantiellä.

Autoa kuljettanut henkilö puhalsi alkometriin sen verran korkean lukeman, että häntä epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta, kertoo Oulun poliisilaitos.

***

Oulun poliisin liikenneryhmä suoritti samana iltana nopeusvalvontaa Limingassa Raahentiellä. Valvontaa suorittanut moottoripyöräpartio mittasi n. seitsemän aikaan vastaantulleelle pakettiautolle nopeudeksi lähes 140 km/h. Kyseisellä alueella nopeusrajoitus on 80 km/h.

Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Häntä epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

***

Oulun poliisille tuli samana iltana hieman ennen puolta yötä ilmoitus mahdollisesti päihtyneestä kuljettajasta Oulun Myllyojalla.

Paikalle mennyt poliisipartio tavoitti auton ja sen sisällä kuljettajan paikalla istuneen henkilön lyhyen matkan päästä lähtöpaikasta.

Kuljettajan paikalla istuneen henkilön epäillään tapahtumapaikalla tehtyjen tutkimusten perusteella olleen ajaessaan sekä alkoholin että huumausaineen vaikutuksen alaisena. Hänellä ei myöskään ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Henkilö tuotiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. Häntä epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta alkoholin ja huumausaineen vaikutuksen alaisena, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT