perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Trollhättanin tulipalokaaos oli kosto aiemmin tapahtuneesta jengirikollisen pidätyksestä

Ruotsi. Trolhättanin kadut täyttyivät 3.6. perjantaiyönä savusta. Parkkihalli, asumaton kerrostalo ja 34 autoa tuhoutui tulipaloissa. Poliisi työskentelee sen teorian perusteella, että tulipalot olivat kaupungin rikollisverkoston kostohyökkäys, uutisoi Aftonbladet.

– Voimme epäillä, että tuhoaminen on koordinoitua ja synkronoitua, mikä on tietysti vakavaa. Onneksi olemme selvinneet ilman ihmisten loukkaantumisia, sanoo Jenny Wester, itäisen Fyrbodalin paikallinen poliisialueen johtaja lehdelle.

Hieman yli kaksitoista tuntia ennen palokaaosta, torstaiaamuna, jengiin kuuluva nuori mies oli pidätetty poliisin tekemässä ratsiassa. Häntä epäillään rikoksesta ja hänet vangittiin  myöhemmin. Asunnossa tehtiin myös kotietsintä.

– Paloja tutkitaan parhaillaan suorana kostotoimena poliisin puuttumisesta jengin toimintaan. Lisäksi on tehty myös muita pidätyksiä ja takavarikointeja jengeiltä. Verkostoituneet rikolliset haluavat näyttää hallitsevansa kaupunkia, sanoo lähde Aftonbladetille.

Aftonbladetin tietojen mukaan poliisi on varautunut jatkuviin mellakoihin. Trollhättaniin on kutsuttu resursseja muilta poliisialueilta.

– Vahvistamme turvallisuutta lisäävää työtä ja läsnäoloa. Se tapahtuu alueen poliisin ja liikkuvan poliisin toimesta. Muut yksiköt auttavat myös siinä, Jenny Wester sanoo lehdelle.

Ketään ei ole toistaiseksi pidätetty epäiltynä osallisuudesta tulipalokaaokseen, jota tutkitaan vakavina tuhopolttoina ja vakavina tuhotöinä, kirjoittaa Aftonbladet.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT