Vantaan Kivistössä sijaitsevassa kerrostalohuoneistossa syttyi tulipalo viime yönä. Viranomaiset saivat tehtävän kohteeseen 8.6.2026 noin kello 01 yöllä. Paikalla oli useita pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä. Poliisin partiot eristivät aluetta ja ohjasivat ihmisiä kauemmas palopaikalta, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos.
– Palon epäillään saaneen alkunsa seitsemännessä kerroksessa sijaitsevan huoneiston parvekkeelta. Huoneisto tuhoutui palossa täysin. Palo saatiin haltuun niin, että se ei ehtinyt levitä talon muihin huoneistoihin. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mari Ajomaa.
Tällä hetkellä tulipaloon ei epäillä liittyvän rikosta, mutta asia on poliisilla vielä esiselvityksessä.
– Tässä vaiheessa asiaa tutkitaan palonsyyntutkintana. Palon syttymissyytä selvitetään yhdessä pelastusviranomaisten kanssa, Ajomaa sanoo.
Kuvituskuva.

