torstai, 28 maaliskuun, 2024

Tulli käytti vuosia vääriä muuntokursseja – palautettava 11,5 miljoonaa euroa

Tulli on käyttänyt kolmen vuoden ajan väärää valuutan muuntokurssilistaa muutamien valuuttojen kohdalla. Väärää listaa käytettiin 1. toukokuuta 2016 lähtien aina viime kesäkuun 30. päivään saakka.

Yhteensä virheellisiä tullauksia on tuona aikana tehty noin 960 000, ja niiden takia nyt palautettava summa on noin 11,5 miljoonaa euroa.

Kurssit olivat suomalaisen pankin vahmistamia myyntikursseja, mutta muutamien valuuttojen kohdalla olisi pitänyt käyttää Euroopan keskuspankin vahvistamia kursseja.

Väärä kurssi oli tuona aikana käytössä muun muassa Venäjän ruplan, Ruotsin kruunun, Kiinan renminbin ja Yhdysvaltain dollarin kohdalla. Virhe johti siihen, että maahantuontiveron perusteena tavaran tullaus- ja arvonlisävero vahvistettiin noin 1,5-2,5 prosenttia liian suureksi.

Palautukset aloitetaan mahdollisimman pian

Tullin mukaan se aikoo aloittaa väärin perittyjen summien palauttamisen mahdollisimman pian, mutta muutamien tapausten kohdalla virheet saadaan korjattua vasta ensi vuoden puolella.

– Tapausten suuren lukumäärän ja tullausarvon määrittämisessä noudatettavien EU-sääntöjen vuoksi arvioimme saavamme palautukset loppuun käsitellyiksi vasta ensi vuoden aikana, kertoo tullausjohtaja Jarmo Räikkä.

Alle kymmenen euron summaa Tulli ei oma-aloitteisesti palauta. Sen saamiseksi asiakkaan pitää tehdä itse hakemus Tullille. Ohje löytyy Tullin verkkosivuilta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT