Turku. Lounais-Suomen poliisi jatkaa turkulaisen Kurjenmäkikodin tiistaisen väkivaltatapauksen selvittämistä. Esitutkinnan myötä rikosnimikkeet ovat tarkentuneet. Asiaa tutkitaan nyt kuolemantuottamuksena ja kahtena törkeänä pahoinpitelynä, tiedottaa poliisi.

Turkulaisessa vanhuspalveluyksikössä tiistai-iltana tapahtuneen väkivallanteon kohteeksi joutui kaksi yksikön asiakasta, joista toinen menehtyi. Toinen uhri sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

– Teknisen ja taktisen tutkinnan myötä tapauksen rikosnimikkeet ovat muuttuneet. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa kuolemantuottamuksena ja kahtena törkeänä pahoinpitelynä, kertoo tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Kristiina Kontio.

Rikosnimikkeet saattavat edelleen muuttua tutkinnan edetessä.

Kuulusteluja jatketaan

Poliisi on kuullut asiassa jo useita henkilöitä, ja kuulusteluja jatketaan.

– Selvitämme vielä muun muassa väkivallanteon tarkkaa ajankohtaa. Koska suurin osa yksikön asukkaista on muistisairaita ja ikääntyneitä henkilöitä, emme kuitenkaan pääse kuulemaan kaikkia asianosaisia, Kontio sanoo.

Asukkaiden yksityisyydensuojaan vedoten poliisi ei myöskään kommentoi epäillyn tekijän tämänhetkistä sijaintia. Todennäköinen epäilty tekijä on yksikön asukas, ja hänet on siirretty pois Kurjenmäkikodista. Asiassa ei ole ketään vangittuna.

– Esitutkinta on yhä alkuvaiheessa. Teknisen tutkinnan tulokset valmistuvat aikaisintaan ensi viikolla, Kontio kertoo.

Osana esitutkintaa poliisi selvittää myös muun muassa Turun kaupungin järjestämien vanhus- ja vammaispalveluiden vastuukysymyksiä.

Aiheeseen liittyen