lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Uhitteleva epätyypillisesti käyttäytyvä susi yritetään ampua Kokemäellä

Porin hätäkeskukseen on tänään 12.7.2018 klo 09:41 tehty ilmoitus, jonka mukaan Kokemäellä on susi käynyt talon pihamaalla n 10 m:n päässä terassilta ja yrittänyt hyökätä ensin koiran kimppuun. Tämän jälkeen susi oli uhitellut terassilla olleille kolmelle ihmiselle kyyristymällä, murisemalla ja hampaitaan näyttämällä.

Sudesta on otettu paikanpäällä valokuvia ja asiantuntija on tunnistanut eläimen varmuudella sudeksi.

Yllä mainittu käyttäytyminen ihmisiä kohtaan ei ole sudelle lajityypillistä. Luontaisesti susi pyrkii välttämään ihmisasumusta päiväsaikaan ja erityisesti ihmisten kohtaamista.

Voidaan pitää ilmeisenä, että kyseinen susiyksilö ei syystä tai toisesta kykene hankkimaan ravintoaan luonnosta normaalisti tai sitten se jostakin muusta syystä on menettänyt luontaisen pelkonsa ihmistä kohtaan.

Tapahtumapaikka on maaseutua mutta kuitenkin melko tiheään asuttua. Kyseisen susiyksilön on katsottava aiheuttavan siinä määrin vaaraa ihmisille, että sen poistaminen on tarkoituksenmukaista poliiisilain 2:16 pykälän mukaisesti. Siitäkin huolimatta, että susi on erityisesti suojeltu ja arvokas eläin osana luonnon monimuotoisuutta.

Kyseinen susi yritetään jäljittää ja paikantaa poliisin sekä virka-apua antavan SRVA:n (suurriista virka-apu) yhteistoiminnalla. Mikäli se tavoitetaan ja kyseessä on varmuudella sama yksilö, se lopetetaan.

Tämä päätös on voimassa ma 16.7.2018 klo 16 saakka.

Poliisi tiedottaa lisää, jos kyseinen susiyksilö tavoitetaan.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT