torstai, 28 maaliskuun, 2024

Ulkomaalaisessa ajoneuvoyhdistelmässä vaarallinen ajopiirturin manipulointilaite

Espoo. Länsi-Uudenmaan poliisipartio pysäytti Espoossa 2.2. suoritetussa raskaan liikenteen valvonnassa moldovalaisen ajoneuvoyhdistelmän. Tarkastuksen yhteydessä syntyi perusteltu epäilys ajopiirturin manipuloinnista. Etsinnässä löytyikin keskuslukituksen kaukosäätimen kaltainen laite.

– Koeajo osoitti, että kaukosäätimellä saatiin katkaistua yhteys vaihteiston kitas-anturilta ajopiirturille. Tämä mahdollisti auton ajamisen siten, että ajopiirturi tallensi lepoa muistiinsa, kertoo komisario Ilkka Kantola.

Manipulointi vaikutti myös jarrujen toimintaan

Manipulointilaite mahdollistaa vaikka ympärivuorokautisen ajamisen siten, että rutiinitarkastuksessa ajo- ja lepoajat olisivat määräysten mukaiset. Näin laite mahdollistaa väsyneenä ajamisen.

Samaan piiriin oli kytketty myös auton muuta elektroniikkaa. Manipulointilaite aiheutti sen, että sen piirtäessä lepoa jarrut eivät toimineet kuin mekaanisesti.

– Nykyisillä keleillä on erittäin vaarallista, jos perävaunun jarrut lukkiutuisivat ja se heilahtaisi esimerkiksi vastaan tulevan liikenteen kaistalle jarrutustilanteessa, Kantola huomauttaa.

Kuljettaja ajokieltoon, auto valvontakatsastukseen

Kuljettaja määrättiin kuukauden ajokieltoon. Vetoautosta poistettiin rekisterikilvet ja rekisteriote. Lisäksi auto määrättiin valvontakatsastukseen, jossa vaatimuksena oli maahantuojan hyväksymän merkkikorjaamon antama todistus ajoneuvon järjestelmien toiminnasta.

Tässä tapauksessa manipulointilaitteen käyttö viivästytti kuljettajan matkaa useilla vuorokausilla ja lopun rahdin vientiin määräpaikkaansa täytyi hankkia toinen kuljettaja. Länsi-Uudenmaan poliisin määräämä ajokielto on voimassa ainoastaan Suomessa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT