Espoo. Liikenteessä tapahtui viikonloppuna myös Espoossa, sillä lauantaina 29.8. alueella sattui useita ulosajoja tai törmäyksiä. Tilanteissa oli aineksia vakaviin seurauksiin, mutta onneksi kuolonuhreilta vältyttiin, kertoo Länsi-uudenmaan poliisilaitos.
Yhdessä tapauksessa henkilöauto oli hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan törmännyt kerrostalon seinään Espoon Perkkaalla. Paikalle saapunut poliisipartio havaitsi, että henkilöauto oli törmännyt parkkihallin nosto-oveen ja ovenpieleen. Henkilöauto oli tyhjillään ja kuljettaja poistunut paikalta. Poliisipartio kuitenkin tavoitti epäillyn tekijän. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa epäiltynä törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Toisessa tapauksessa kuljettaja menetti Espoossa, Suvisaarentien kaarteessa henkilöauton hallinnan sillä seurauksella, että auto ajautui ojaan. Kyydissä oli kaksi matkustajaa. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja vammantuottamuksena.
Kolmas tapaus tapahtui Espoon Kehä 3:lla, jossa ajoneuvon kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan. Kuljettaja törmäsi ajoneuvolla keskikaiteeseen, minkä jälkeen auto ajautui kaistojen yli ulos tieosuudelta. Kyydissä oli yksi matkustaja. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kuvituskuva, ei liity tapauksiin.

