torstai, 28 maaliskuun, 2024

Useiden varkauksien rikoskokonaisuus syyteharkintaan Joensuussa

Joensuu. Poliisi on kevään aikana suorittanut esitutkintaa rikoskokonaisuudessa, johon on kuulunut useita varkausrikoksia Joensuussa, Ilomantsissa ja Kontiolahdella. Rikoksesta epäiltynä kokonaisuudessa on noin 20-vuotias joensuulainen mies.

Esitutkinnan perusteella miehen epäillään murtautuneen 15. – 18.3.2020 välisenä aikana yhteensä kuuteen eri kohteeseen. Kohteista yksi on ollut Joensuun Rantakylässä sijaitseva kampaamo ja yksi Kontiolahden Lehmossa sijaitseva työmaavarasto. Kampaamosta oli anastettu käteistä rahaa ja työmaavarastosta työkaluja.

Lisäksi kokonaisuuteen on kuulunut neljä murtokohdetta Ilomantsissa. Ilomantsissa kohteina ovat olleet huoltoasema, elokuvateatteri, ravintola sekä kauppaliike. Huoltoasemaan ja elokuvateatteriin kohdistuneissa murroissa ei oltu anastettu mitään. Ravintolasta oli anastettu käteistä rahaa ja kauppaliikkeestä työkaluja. Tapauksia on tutkittu varkauksina ja varkauden yrityksinä.

Merkittävä osa anastetusta omaisuudesta on takavarikoitu 20-vuotiaan joensuulaismiehen hallusta ja omaisuus on palautettu asianomistajille.

Varkaus-tapausten lisäksi kokonaisuuteen on kuulunut törkeätä ampuma-aserikosta, väärä ilmiantoa, perätöntä lausumaa viranomaismenettelyssä ja kavallusta koskeva tapahtumasarja. Tässä tapauksissa sama noin 20-vuotias epäilty teki poliisille 30.3.2020 ilmoituksen, jonka mukaan hän on joutunut veitsellä tehdyn ryöstön uhriksi ja ryöstön yhteydessä häneltä on anastettu kaksi metsästysasetta. Toinen aseista takavarikoitiin Liperin Viinijärvellä 31.3.2020 suoritetussa kotietsinnässä yli 40-vuotiaan liperiläismiehen asunnosta. 20-vuotiaan miehen kertomuksen mukaan hänet ryöstänyt henkilö oli juuri tämä yli 40-vuotias liperiläismies.

Varsin pian asiaa selvitettäessä ilmeni, että noin 20-vuotiaan miehen kertomaa ryöstörikosta ei ollut tapahtunut. Esitutkinnassa ilmeni, että 20-vuotias mies oli myynyt ainakin toisen metsästysaseista liperiläismiehelle. Metsästysaseista toinen on jäänyt takavarikoimatta. Metsästysaseet ovat 20-vuotiaan joensuulaismiehen lähipiiriin kuuluvan henkilön aseita ja 20-vuotiasta miestä epäillään kavalluksesta aseiden anastuksen osalta. Lisäksi 20-vuotiasta miestä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta, väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Yli 40-vuotiasta liperiläismiestä epäillään puolestaan törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Esitutkinta kokonaisuuden osalta on nyt valmistunut ja edennyt syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon. 20-vuotias joensuulaismies on ollut esitutkinnan aikana vangittuna, käräjäoikeus vapautti miehen 19.5.2020. 40-vuotias liperiläismies on ollut pidätettynä esitutkinnan aikana.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT