tiistai, 25 kesäkuun, 2024

Useita varkauksia Tohmajärven alueella alkukesästä – poliisi kaipaa havaintoja

Tohmajärvi. Toukokuun lopun ja kesäkuun alun 2024 aikana Tohmajärvellä Värtsilän alueella sijaiseviin kiinteistöihin ja metsätyökoneeseen on kohdistunut varkausrikoksia, kertoo poliisi.

Poliisille on tullut lyhellä aikaa tietoon useampi varkausrikos Tohmajärvellä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Kaurila – Jänisvaara alueella.

Toukokuun loppupuolella murtauduttiin alueella sijaitsevaan mökkiin, josta josta anastettiin riistakamera.

Kesäkuun alun aikana rakenteilla olevan talon työmaalta anastettiin huomattavan paljon omaisuutta, kuten aggregaatti, pöytähiomakoneita sekä hitsauskoneita. Lisäksi matkaan oli lähtenyt Husqvarna-merkkinen moottorisaha sekä muuta käyttötavaraa.

Samoin kesäkuun alkupuolella murtauduttiin alueella olevaan
toiseen mökkiin sekä toisen kiinteistön sauna ja ulkovarastoon
Mökistä anastettiin kameralaukku kameroineen sekä siihen liittyvine tarvikkeineen. Sauna- ulkovarastorakennuksista oli matkaan lähtenyt Primus-merkkinen kaasugrilli sekä tuoli. Lisäksi oli anastettu punainen Fiskarsin kirves.

Myös polttoainetta oli kesäkuun 6. päivä anastettu Kaurilan metsäautotiellä olleesta metsätyökoneesta. Anastetun polttoaineen määrä oli ollut noin 350 litraa.

Alueeseen on kohdistunut selkeästi paikallinen murtosarja, ja poliisi kehottaakin alueella liikkuvia sekä asuvia ja siellä kiinteistöjä hallinnoivia tarkkaavaisuuteen.

Valitettavasti edes lukitus ei ole kaikissa tapauksissa auttanut, vaan rakennuksiin on joissain tapauksissa menty voimalla lukot ja ovet vääntämällä.

Poliisi tutkii tapauksia varkausrikoksina ja pyytääkin
havaintoja touko- ja kesäkuun ajalta tapahtumiin.

Mahdollisia havaintoja edellä mainittuihin asioihin liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi ,vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT