perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Uudistus: Eri rikoksille omat lomakkeet sähköisissä rikosilmoituksissa

Poliisihallitus. Poliisi on uudistanut sähköisen rikosilmoituksen vastaanottoa ja käsittelyä sähköisessä asioinnissaan. Uudistuksessa tavanomaisille eri tyyppisille rikoksille on tehty yksilöllisiä lomakkeita ilmoituksen vastaanottamista varten.

– Kysymällä aiempaa kattavammin rikostapahtumiin liittyviä yksilöllisiä tietoja pyritään ilmoittajalta saamaan heti ilmoitusvaiheessa riittävän kattavat tiedot ilmoituksen käsittelemiseksi, jotta jälkikäteisiltä yhteydenotoilta ilmoittajaan kirjaamisvaiheessa vältytään, poliisitarkastaja Pekka Sallinen Poliisihallituksesta sanoo.

Sallisen mukaan esimerkiksi polkupyörävarkauksissa kysytään pyörän runkonumeroa ja nettipetoksissa vastaanottajan tilinumeroa tai Mobilepay-tunnusta.

– Oikeilla kysymyksillä pyrimme saamaan ilmoittajalta heti tutkinnan kannalta oleellisia tietoja, Sallinen sanoo.

Rikosilmoitukset ensisijaisesti sähköisesti

Uudistuksen yhteydessä poliisissa siirrytään käsittelemään ilmoituksia myös entistä enemmän rakenteellisesti ilmoittajalta saamansa pohjatiedon perusteella. Tähän asti poliisilaitokset ovat vastaanottaneet rikosilmoituksia myös esimerkiksi sähköpostitse tai faksilla, mutta tulevaisuudessa kaikkia rikosilmoituksien tekijöitä pyydetään tekemään rikosilmoitus ensisijaisesti poliisin sähköisessä asioinnissa.

– Saamme kansalaisilta yli 200 000 sähköistä rikosilmoitusta vuodessa ja varsinkin käsin kirjoitettujen tai skannattujen asiakirjojen käsittely on työlästä. Siksi toivomme, että rikosilmoitukset tehtäisiin ensisijaisesti poliisin sähköisen asioinnin kautta, poliisitarkastaja Sallinen sanoo.

Sähköisen rikosilmoituksen voi tehdä kiireettömissä tapauksissa internetissä poliisin www-sivuilla www.poliisi.fi  Se on tarkoitettu tehtäväksi sellaisista rikoksista, joissa paikalle ei tarvitse kutsua poliisipartiota.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT