keskiviikko, 8 toukokuun, 2024

Vakavia liikennerikkomuksia Kaarinassa – hurjastelua ilman ajo-oikeutta

Kaarina. Lauantaina 25.5.2019 klo 02.20 aikaan poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkastukseen Kaarinassa Kartanontiellä. Pysäytettävä auto kääntyi kuitenkin äkisti Luhtikujalle kiihdyttäen voimakkaasti. Auton matka päättyi kuitenkin lyhyeen, koska tie päättyi umpikujaan.

Henkilöautoa kuljetti vuonna 1996 syntynyt mies, jolle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Kuljettajalla ei ole koskaan ollut ajo-oikeutta mihinkään luokkaan ja hän on ajokiellossa. Aiempia kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta viimeisen vuoden aikana on ennestään seitsemän kpl. Miehen kuljettamaan autoon oli kiinnitetty väärät eripariset rekisterikilvet. Miestä epäillään mm rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

 

Kaarina. Lauantaina 25.5.2019 klo 02.20 aikaan poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkastukseen Kaarinassa Kurkelantiellä. Henkilöauto lähti ajamaan poliisipartiota karkuun ja ajon aikana autolla ajettiin mm läpi kiinteiden punaisten liikennevalojen ja ajonopeus oli paikka paikoin vähintään 100 km/h rajoituksen ollessa 50 km/h. Lopulta Piispanristintiellä ajoneuvo pysähtyi erään kiinteistön pihaan. Kuljettajaksi ilmeni vuonna 1978 syntynyt mies, jolla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT