perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Väkivallalla uhannut nuori mies kiristi koululaiselta vähäisen summan rahaa Vihdissä

Vihti. Kouluikäistä poikaa uhannut nuori mies sai saaliiksi vähäisen summan rahaa Vihdissä 29.1.

Poika oli odottanut koulun jälkeen bussia paikallisen kaupan aulassa kavereidensa kanssa. Poikien viereen istunut entuudestaan tuntematon nuori mies oli pyytänyt pojalta ensin tupakkaa ja kun ei sitä saanut, vaatinut rahaa.

Poika ei ensin antanut rahaa, mutta mies oli jatkanut vaatimista ja uhannut hakata pojan, jos ei rahaa saa. Poika pelkäsi miestä ja tämän uhkauksia niin paljon, että antoi tälle lopulta kymmenen euroa.

Uhkaajan poistuttua poika kertoi tapahtuneesta kaupan työntekijälle, joka soitti paikalle poliisin.

— Länsi-Uudenmaan poliisi selvittää tapahtunutta. Sosiaalisessa mediassa on nostettu esiin, että tilanteessa olisi ollut mukana puukko, mutta poliisin tietojen mukaan teräasetta ei ole ollut, eikä sellaisen käyttämisellä ole myöskään uhattu, kertoo rikoskomisario Rauli Salonen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT