Riihimäki. Lauantaina 7.2. kello 22.00 aikaan Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa tavaratalossa jäi näpistyksestä kiinni noin 25-vuotiaan mies. Hän oli vienyt kaupasta alkoholia pienen määrän. Partion tullessa paikalle oli mies raudoitettuna maassa aggressiivisen käytöksensä takia.
Partio nosti miehen ylös ja alkoi suorittaa hänelle turvallisuustarkastusta, jolloin mies yllättäen potkaisi kumartuneena olevaa vartijaa kasvoihin. Mies vietiin uudestaan maahan ja vielä maassa ollessaankin hän uhkaili vartijoita. Mies kiinniotettiin. Vartijan vammat jäivät vähäisiksi, kertoo poliisi.
Kuvituskuva.

