lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Valepoliisi käskytti vanhuksen piilottamaan pankkikorttinsa eteisen maton alle

Helsinki. Valepoliisi onnistui huijaamaan tiistaina noin 80-vuotiasta Kalliossa asuvaa helsinkiläismiestä. Ilmoittajan mukaan hänen sukulaiselleen soitti tuntematon, poliisina esiintynyt henkilö, joka neuvoi miehen viemään pankkikorttinsa rappukäytävään maton alle ja jättämään oven auki. Vanhus teki työtä käskettyä.

Pankkikortin PIN-koodin soittaja onnistui urkkimaan puhelimessa. Kortilla nostettiin samana päivänä useita satoja euroja. Poliisi tutkii asiaa törkeänä maksuvälinepetoksena ja virkavallan anastuksena.

– Meillä on tälläkin hetkellä Helsingissä tutkinnassa useita niin kutsuttaja valepoliisitapauksia sekä muita epäiltyjä rikoksia, joissa on huijattu tai yritetty huijata rahaa muilla verukkeilla, kuten huoltomieheksi tekeytymällä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Outi Petersohn-Järvinen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi vetoaa jälleen kerran senioreiden läheisiin, että he keskustelisivat valepoliisitapauksista läheistensä kanssa. Valepoliisihuijauksia tehtailevat kohdistavat rikoksensa nimenomaisesti vanhoihin, hyväuskoisiin ihmisiin, jotka eivät kyseenlaista poliisiksi esittäytyvien henkilöiden käskyjä, vaikka ne olisivat kuinka kummallisia tahansa.

– Poliisi ei koskaan pyydä pankkikorttia, tunnuslukuja tai verkkopankkitunnuksia. Tätä on toisteltu paljon ja osa huijauksista onkin jäänyt yrityksen tasolle. Silti näissä myös onnistutaan edelleen kaikesta valistuksesta huolimatta, Petersohn-Järvinen harmittelee.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT