lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Vantaalla 15.6. tapahtuneen miekka-väkivallanteon esitutkinta valmis

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi 15.6.2019 Vantaalla tapahtuneessa epäillyssä murhan yrityksessä.

Tapauksessa epäilty hyökkäsi Vantaan Tikkurilassa uhrinsa kimppuun, lyöden uhria useita kertoja miekalla pään ja ylävartalon alueelle. Rikos tapahtui Tikkurilan urheilukentän läheisellä hiekkatiellä päiväsaikaan, uhrin ollessa liikkeellä rollaattorin kanssa.

Tekoa voidaan pitää poikkeuksellisena, koska väkivalta on kohdistunut hyökkääjälle tuntemattomaan liikuntarajoitteiseen henkilöön. Uhrille hyökkäys on tullut täytenä yllätyksenä. Tämän lisäksi väkivallan tekovälineenä on käytetty miekkaa.

Rikoksesta epäilty on esitutkinnan aikana myöntänyt tehneensä tämän väkivallanteon, jonka seurauksena uhrille on syntynyt nämä hänessä todetut vammat.

– Selkeää motiivia väkivallanteolle ei esitutkinnassa tullut ilmi, kertoo jutun tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.

Asia on siirtynyt syyteharkintaan tällä viikolla. Epäilty on määrätty käräjäoikeuden päätöksellä mielentilatutkimukseen jo esitutkinnan aikana. Rikosprosessi etenee mielentilatutkimuksen valmistumisen jälkeen.

Artikkelikuvassa kyseinen tekoväline. Kuva: Poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT