maanantai, 6 toukokuun, 2024

Vantaalla helmikuussa tapahtuneen kuolemaan johtaneen väkivallanteon esitutkinta valmis

Vantaa. Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi Vantaalla Porttisuontiellä sijaitsevan Ikean pysäköintialueella 25.2. tapahtuneen väkivallanteon esitutkinnan.

– Tapauksessa miestä puukotettiin ylävartaloon. Tekoa on tutkittu poliisissa rikosnimikkeellä tappo, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.

Tapauksen esitutkinnassa selvisi, että kaksi toisensa hyvin tuntenutta henkilöä tapasivat Ikean pysäköintialueella tarkoituksenaan keskustella heidän välisestään velka-asiasta. Keskustelu tapahtui puukotetun ajoneuvossa. Keskustelu eteni riidaksi, jolloin epäilty otti mukanaan olleen puukon käteensä ja löi sillä kumppaniaan ylävartaloon.

– Puukoniskun jälkeen väkivallan uhri oli noussut autosta, kävellyt Ikean pysäköintihalliin ja lyyhistynyt sinne. Paikalla olevat sivulliset aloittivat ensiavun ja jatkoivat sitä ensihoitohenkilöstön saapumiseen asti. Puukotettu henkilö menehtyi väkivallanteossa saamiinsa vammoihin, Tyynelä toteaa.

Teon jälkeen epäilty poistui paikalta omalla autollaan, mutta ilmoittautui myöhemmin poliisipartiolle Malmilla ja kertoi heille tapahtuneesta. Tekoon epäilty on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa kiistakumppanilleen vamman, joka johti tämän kuolemaan.

Tapauksen esitutkinta on nyt valmis ja tapaus siirtyy syyteharkintaan Itä-Uudenmaan syyttäjän virastoon, tiedottaa poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT