maanantai, 17 kesäkuun, 2024

Vantaalla tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta etenee

Vantaan Heisitiellä lauantaina 1.6. iltapäivällä tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta etenee Itä-Uudenmaan poliisissa. Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä tappo, kertoo poliisi.

Poliisi on jo aiemmin vahvistanut tutkivansa tapausta henkirikoksena. Tapauksesta on myös tiedotettu maanantaina 3.6. ja pyydetty silminnäkijähavaintoja tapatumapaikan läheisyydestä.

– Poliisi sai tapahtumaan liittyen muutamia yleisövihjeitä, joiden ei kuitenkaan epäillä liittyvän nyt tutkittavana olevaan rikokseen. Olemme päässeet tekoaikaan kohteessa olleiden henkilöiden jäljille omien tutkintatoimiemme perusteella, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila.

Poliisi on jatkaa asunnon tapahtumien selvittelyä. Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa ja tarkempi tapahtumien kulku ja henkilöiden osallisuudet ovat edelleen selvittelyssä. Kaikkia tapahtumaan osallisia henkilöitä ei ole vielä päästy kuulemaan ja tästä syystä asiasta ei tutkinnallisista syistä voi tiedottaa enempää.

– Tämän hetkisen käsityksen mukaan tapahtuma-asuntoon ei ole menty sattumalta, vaan osa osallisista on tuntenut toisensa entuudestaan. Poliisin näkemyksen mukaan uhri ei kuitenkaan ole ollut epäillyille entuudestaan tuttu, vaan teko on kohdistunut ulkopuoliseen henkilöön, Vallila sanoo.

Tämän viikon aikana poliisi on tehnyt kiinniottoja ja epäiltyihin on tukinnan alkuvaiheessa kohdistettu pakkokeinoja. Yksi henkilö on tänään vangittu todennäköisin syin epäiltynä kyseiseen tekoon. Mahdollisia vangitsemisvaatimuksia esitetään lisää vielä viikonlopun aikana.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT