torstai, 28 maaliskuun, 2024

Varkailla pieleen menneitä tavaran hankintamatkoja maanantaina Vantaalla

Vantaa, Ojalehdonkuja, 11.11.2019 klo 17.50.

Vantaalla jäi maanantaina illalla kiinni vuonna 1992 syntynyt nainen, joka oli onnistunut piilottamaan tavaratalossa hyllyistä ottamiaan erilaisia kosmetiikkatuotteita eri puolelle vaatteisiinsa ja kassiinsa kaikkiaan noin 2500 euron arvosta. Osa tuotteista tärveltyi myyntikunnottomiksi. Henkilökunta oli huomannut varkauden ja nainen otettiin kiinni hänen yritettyään poistua liikkeestä kassan ohi maksamatta.

Vantaa, Leppäkorventie, 11.11.2019 klo 23.50

Poliisille tehtiin ilmoitus miehestä ja naisesta, jotka pyörivät epämääräisesti ihmisten pihoilla. Partio saapui paikalle ja tavoitti kuvausta vastaavan miehen erään pensasaidan vierestä. Mies selitti etsivänsä lähintä K-citymarkettia, mikä partion mielestä vaikutti hieman kummalliselta selitykseltä. Vielä epäilyttävämmältä tilanne alkoi vaikuttaa, kun paikalle pölähti pensasaidan läpi nainen, jolla oli käsissään epämääräisiä nyssäköitä ja kaikenlaisia kantamuksia.

Poliisin selvitellessä asiaa kävi ilmi, että naisella oli mukanaan läheisen talon varastosta anastettua omaisuutta. Kaksikon jäljiltä löydettiin myös kaksi anastetuksi epäiltyä maastopyörää. Molemmat otettiin kiinni ja heitä epäillään varkaudesta.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT