Helsingin poliisi tutki veneonnettomuutta, joka tapahtui 25. toukokuuta 2023.
Esitutkinta alkoi, kun poliisi sai ilmoituksen Kruununvuorenselällä ajelehtineesta moottoriveneestä. Kyydissä oli kuollut mies, jossa oli havaittavissa vakavia vammoja.
– Poliisille selvisi, että veneen löytöpaikan läheiseltä luodolta oli pelastettu toinen mies aikaisin aamulla. Myös hänellä oli vakavia vammoja, eikä hän osannut kertoa mitään loukkaantumista edeltävistä tapahtumista. Kävi ilmi, että mies oli veneen omistaja, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Korkalainen.
Veneessä oli vaurioita, joiden perusteella vaikutti siltä, että vene oli törmännyt johonkin esteeseen.
Vene törmäsi työmaasillan palkkiin
Poliisi aloitti esitutkinnan, jossa muun muassa käytiin läpi valvontakameroita ja tutkakuvia sekä tehtiin teknistä tutkintaa. Esitutkinnan perusteella vene oli kulkenut Mustikkamaan ja Korkeasaaren välistä itään kohti Kruunuvuorenselkää.
Onnettomuuden tarkka tapahtumapaikka saatiin varmistettua, kun Suomenlahden merivartioston sukeltajat tutkivat aluetta. Sukeltajat löysivät vedestä osia, jotka olivat irronneet veneestä törmäyksessä.
Vene oli törmännyt Kruunuvuoren siltatyömaan työmaasillan alusrakenteisiin.
– Onnettomuus tapahtui, kun vene oli alittanut siltaa pohjoisesta etelään. Vene oli osunut työmaasillan rakenteita lujittavaan vaakapalkkiin, joka sijaitsi noin metrin korkeudella merenpinnasta, kertoo tutkinnanjohtaja Jari Korkalainen.
Vaakatasossa oleva palkki näkyy oheisessa kuvassa.
Kyydissä olijat alittivat työmaasillan virallisen veneväylän ulkopuolisesta kohdasta. Veneväylä oli merkitty.
Veneen omistajaa epäillään kahdesta törkeästä rikosnimikkeestä
Esitutkinnan perusteella venettä kuljetti onnettomuushetkellä mies, joka menehtyi turmassa.
Veneen omistajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Hänen katsotaan toimineen vesikulkuneuvon päällikkönä ja täten hän hallitsi venettä.
Siltatyömaan turvallisuudesta tehtiin erillinen esitutkinta
Veneturman esitutkinnassa selvisi, että rakenteilla olevan siltatyömaan varoitusmerkinnät eivät olleet kaikilta osin turvallisuussuunnitelman mukaiset. Työmaasillan alusrakenteiden vaakapalkki oli myös vaikea havaita veneestä.
– Poliisi aloitti erillisen esitutkinnan, jossa selvitettiin siltatyömaan turvallisuudesta vastuussa olevien henkilöiden toimintaa. Poliisi tutki, oliko siltatyömaan turvallisuutta laiminlyöty. Tässä esitutkinnassa rikosnimikkeinä ovat törkeä kuolemantuottamus ja törkeä vammantuottamus, sanoo tutkinnanjohtaja Jari Korkalainen.
Työmaaturvallisuutta koskevassa esitutkinnassa epäillään viittä henkilöä. Rikoksesta epäillyt ovat kiistäneet rikosepäilyt. He olivat näkemyksenä mukaan toimineet rakennustyön turvallisuutta ohjaavien säädösten mukaisesti.
Asiakokonaisuus on siirretty syyttäjälle syyteharkintaa varten.
Artikkelikuvassa onnettomuuspaikka. Kuva: Poliisi.