keskiviikko, 8 toukokuun, 2024

Veri kuohahteli Pohjanmaalla – nyrkit heiluivat ja painimistakin kokeiltiin

Jurvassa tapahtui lauantaina aamuyöllä paikallisen ravitsemusliikkeen edustalla kaksi erillistä pahoinpitelytapahtumaa, joissa osallisina molemmissa paikkakuntalaisia miehiä. Toisessa kahakassa parikymppinen jurvalainen mieshenkilö menetti tajuntansa hetkeksi. Molemmissa tapahtumissa osallisten saamat vammat olivat vähäisiä. Kummassakin kahakassa kyse kahden miehen välisestä pahoinpitelystä.

Kauhajoki. Perjantaina illalla hiukan ennen puoltayötä syntyi Kauhajoella kotibileissä riitaa paikalle tulleiden ulkopuolisten ja paikalla olleiden kesken. Tapahtumiin sisältyi jonkin verran omaisuuden vahingoittamisia ja kahden henkilön pahoinpitely. Toinen pahoinpidellyistä oli nuori nainen. Poliisi tavoitti kaksi rikoksesta epäiltyä lähistöltä asunnosta ja samassa yhteydessä poliisin haltuun saatiin huumausaineita. Kaksi rikoksesta epäiltyä toimitettiin Seinäjoelle poliisivankilaan.

Ilmajoki. Lauantaina iltapäivällä syntyi Ilmajoella asuvan noin nelikymppisen pariskunnan välille riita, joka johti siihen, että mies pahoinpiteli naista. Nainen pääsi poistumaan asunnosta ja sairaankuljetus toimitti naisen tarkastukseen sairaalaan. Poliisi otti miehen kiinni pahoinpitelyrikoksesta epäiltynä.

Seinäjoki. Viikonlopun ajalta huomiota herätti useat eri ravintoloiden järjestyksenvalvojiin kohdistuneet vastustamiset ja väkivaltaiset käyttäytymiset, joiden johdosta Seinäjoen poliisivankilaan toimitettiin neljä nuorehkoa miestä lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä.

Seinäjoki. Perjantaina iltapäivällä noin kolmikymmenvuotias Seinäjoella asuva mies anasti Joupissa sijaitsevasta rautakaupasta tavaraa. Tapahtuman havainnut liikkeen edustaja lähti miehen perään ja miesten välille syntyi painiottelu. Anastukseen epäilty alkoi kuitenkin huitoa polkupyörän lukitusketjulla toista osapuolta, ja pääsi pakenemaan hetkeksi. Poliisipartio tavoitti miehen tovin päästä kotosoitteestaan. Miehen asunnosta löytyi omaisuutta, jonka epäillään liittyvän edellisenä vuorokautena tehtyyn varkauteen Seinäjoella. Mies toimitettiin poliisiasemalle putkaan ja asiaa tutkitaan ryöstö-nimikkeellä.

Poliisi muistuttaa että tämän kaltaiset mittelöt otetaan huomioon muun muassa aseluvista päätettäessä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT