perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Viikonloppu lähestyy – kuukausien ajokieltoja jälleen odotettavissa, varoittaa poliisi

Sisä-Suomen poliisi havaitsi Jyväskylässä VT4:llä Kirrissä henkilöauton, jonka kuljettaja ajoi huomattavasti muuta liikennettä nopeampaa. Kuljettaja ajoi 155 km/h nopeudella kun nopeusrajoitus oli 100 km/h. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.

Poliisilaitoksen alueella epäilllyt törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset ovat jatkuneet edelleen. Esimerkiksi viime viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina poliisin kirjasi yhteensä 21 rikosilmoitusta epäillyistä törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisista. Näitä oli mm. Pirkkalassa, Nokialla, Ylöjärvellä, Joutsassa, Jyväskylässä, Hämeenkyrössä ja Virroilla. Kuluneen viikon aikana eiliseen mennessä tapauksia on kirjattu yllämainittu yksi, joten viime päivinä nämä epäillyt rikokset ovat painottuneet viikonloppuun.

Poliisi muistuttaa lähestyvää viikonloppua silmällä pitäen kuljettajia liikennesääntöjen noudattamisesta ja siitä, että törkeistä ylinopeuksista tulee kuukausien, yli vuodenkin ajokielto.

Ajokiellon pituuden arvioinnissa keskiössä on teon vaarallisuus ja moitittavuus. Suuntaa-antavasti esimerkiksi 100 km/h nopeusrajoitusalueella ajettaessa 150 km/h nopeudella ajokielto voi olla noin puoli vuotta, mutta tähän vaikuttavat muutkin asiat kuin nopeuden ylitys.

Taajamassa vastaava 150% rajoituksen ylitys voi johtaa yli vuoden ajokieltoon. Tässä vaikuttavat mm. suojateiden ja koulujen läheisyys. Näiden turvaamistoimenpiteiden tarkoituksena on estää henkilön osallistuminen liikenteeseen ajoneuvon kuljettajana silloin, kun hänellä ei katsota olevan edellytyksiä siihen; esimerkiksi liikenteessä esiintyvän vaarallisuutensa tähden syyllistyttyään liikennerikoksiin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT