keskiviikko, 29 toukokuun, 2024

Viro riisui maassa asuvat venäläiset aseista – aseet myytävä tai luovutettava poliisille

Viro. Teknisesti ottaen Viro peruutti kaikkien niin sanottujen kolmansien maiden kansalaisten aseluvat. Käytännössä kuitenkin lähes kaikki ilman aselupaa jääneet ovat venäläisiä, valkovenäläisiä tai kansalaisuudettomia henkilöitä. Kansalaisuudettomatkin ovat valtaosin venäjänkielisiä, kertoo Yle.

1300 Virossa asuvaa venäläistä, valkovenäläistä ja kansalaisuudetonta henkilöä menetti aseensa Venäjän hyökkäyssodan takia.

Viron parlamentti päätti perua heidän aselupansa vuoden 2023 helmikuussa. Siirtymäaika kesti tämän vuoden maaliskuun puoliväliin.

Peruutetut aseluvat mitätöitiin kerralla 15. maaliskuuta. Lupansa menettäneiden oli siihen mennessä hankkiuduttava aseistaan eroon joko myymällä ne tai luovuttamalla ne poliisin huostaan.

Vaikka prosessi sujui lopulta hyvin, se herätti kuitenkin lupansa menettäneiden taholla paljon suuttumusta.

Päätös aseluvista tehtiin sisäministerin esityksestä. Poliisi- ja rajaviraston lupaosaston päällikkö Anneli Annist sanoo, että taustalla oli ajatus sisäisestä turvallisuudesta.

– Tarkoitus on poistaa aseet sellaisten henkilöiden kodeista, jotka eivät välttämättä jaa meidän arvojamme, Annist toteaa Ylelle.

Poliisimajuri Annist viittaa päätöksen taustaa selittäessään myös Venäjän perustuslakiin.

– Venäjän kansalaisilla on perustuslaillinen velvollisuus taistella isänmaansa puolesta. Ukrainan sodan valossa meidän piti olla valmiina siihen, että nämä ihmiset saattavat kääntää aseensa maatamme ja kansaamme kohti, Annist sanoo.

Omistajilla on luovutuspäivästä lukien vuosi aikaa päättää, mitä he tekevät poliisin varastoimille aseille. Vaihtoehdot ovat deaktivointi tai myynti. Mikäli päätöstä ei tehdä, poliisi pakkolunastaa aseet keskimääräisellä markkinahinnalla.

Virossa on Venäjän hyökkäyssodan aikana kiristetty merkittävästi aseen hankintalupien myöntämistä ja aselupien uusimisia myös Viron kansalaisille.

Kuvituskuva. 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT