perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Virtasalmella lokakuussa tapahtunut raaka henkirikos syyteharkintaan

Pieksämäki. Varkauden poliisi on saanut Pieksämäen Virtasalmella 3.10.2020 tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan päätökseen. Asia on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan.
Poliisi on ollut asian tiedottamisen suhteen vaitonainen, esitutkinnan turvaamiseksi ja jutun asianosaisten yksityisyyden suojaamiseksi, tiedotteessa todetaan.

Henkirikosta on tutkittu murhana, lisäksi saman tapahtuman yhteydessä epäillyksi tapahtuneita tekoja on esitutkinnassa tutkittu rikosnimikkeillä pahoinpitely ja vahingonteko.

Henkirikosta tutkittiin murhana, koska esitutkinnassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella, se on tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja vakaasti harkiten. Esitutkinnassa on tullut esille, että epäilty on kohdistanut uhriin ensin fyysistä väkivaltaa, ja tämän jälkeen epäilty on kaatanut uhrin päälle bensiiniä ja sytyttänyt tämän tuleen. Epäilty on tämän jälkeen estänyt uhrin puolisoa auttamasta uhria. Uhri on menehtynyt tapahtumapaikalle.

Epäilty otettiin kiinni tekopaikan läheisyydestä ja pidätettiin samana päivänä. Etelä-Savon käräjäoikeus määräsi hänet vangittavaksi 6.10.2020, ja epäilty on edelleen vangittuna todennäköisin syin epäiltynä. Hän on kuulusteluissa pääpiirteittäin myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman, muttei ole ottanut kantaa rikosnimikkeeseen.

Asiaa käsitellään Etelä-Savon käräjäoikeudessa toukokuun lopulla.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT