perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Vuorokauden sisällä kaksi ihmistä kuollut ammuskeluissa Tanskassa

Tanska. Kaksi ammuskeluissa kuollutta, yksi henkilö sairaalassa ja lievemmin haavoittunut 15.vuotias poika – kaikki yhden vuorokauden sisällä – kauhistelee Tanskan yleisradio DR julkaisemassaan uutisessa.

Viimeiset 24 tuntia ovat olleet Tanskassa verisiä, kun on tapahtunut kaksi ampumista keskellä päivää  Nørrebrossa ja Rødovressa Kööpenhaminassa, DR toteaa.

Hieman yli kello 12 eilen 3.12. Kööpenhaminan länsialueen poliisi tiedotti, että he olivat massiivisesti läsnä Islevbrovejilla Rødovressa vakavan ampumistapauksen jälkeen.

Myöhemmin poliisi ilmoitti, että kampaamossa tapahtuneen ampumisen yhteydessä oli luoteja osunut kolmeen henkilöön. Yksi mies julistettiin myöhemmin kuolleeksi sairaalassa. Hänen henkilöllisyyttään ei ole vielä selvitetty.

Myös kampaamon työntekijä loukkaantui. Hän on sairaalassa, mutta tila on vakaa, kertoo Kööpenhaminan länsialueen poliisin poliisitarkastaja Mogens Norup.

Näiden kahden lisäksi haavoittui käteen asiakkaana ollut 15-vuotias poika, joka pääsi hoidon jälkeen pois sairaalasta.

Poliisitarkastaja Mogens Norup kertoo DR:lle, että 15-vuotias oli kampaamossa, koska hänen hiuksiaan piti leikata, ja että ”on oletettava, että hän oli satunnainen uhri”.

– Tiedämme, että viime viikkoina on ollut jengiriitoja, mutta emme vielä tiedä, onko niillä  mitään tekemistä Rødovren ammuskelun kanssa, hän sanoo.

– Tämä on viides ampuminen Suur-Kööpenhaminassa kolmen tai neljän viikon sisällä, ja siksi yksi hypoteeseista, joiden parissa työskentelemme on, että sillä voi olla jotain tekemistä joidenkin muiden tapausten kanssa, Norup toteaa.

Hän ei kuitenkaan osannut sanoa, mitkä jengit saattoivat olla mukana ammuskelussa.

Kampaamoammuskelun lisäksi perjantaina kuoli 27-vuotias mies noin kello 16.30 selkään osuneeseen laukaukseen Nørrebrossa.

– On aivan liian aikaista sanoa, onko näiden kahden tapauksen välillä yhteyttä, mutta olemme tietysti tietoisia Rødovren tänään tapahtuneesta ammuskelusta, sanoo Knud Hvass, Kööpenhaminan poliisin järjestäytyneen rikollisuuden osaston päällikkö  DR Uutisille.

Hän ei  halua mennä yksityiskohtiin Kööpenhaminassa tapahtuneista ampumisista, koska tutkinta on kesken.

Oikeusministeri Nick Hækkerup (S) pitää viimeisimpiä 24 tunnin sisällä tapahtuneita  ammuskeluja erittäin vakavina  tapauksina.

– Tämmöinen on pelottavaa, mutta poliisi tutkii asiaa ja on massiivisesti läsnä, hän sanoo DR Uutisille.

– Tämmöistä ei voida hyväksyä, eikä Tanskan pitäisi olla maa, jossa kaduilla ammutaan. Suhtaudun tähän äärimmäisen vakavasti, oikeusministeri sanoo.

Ministeriä huolestuttaa myös että ammuskelu tapahtui lähellä koulua. On erityisen huolestuttavaa, että nuoret näkevät tämmöistä ja joutuvat vaaraan rikollisten tekojen takia.

Kuva: DR Uutiset.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT