lauantai, 12 lokakuun, 2024

Vuosaaren murhan esitutkinta valmistui – motiivi jäi epäselväksi

Helsingin poliisi on siirtänyt syyteharkintaan esitutkinnan murhasta, jonka epäillään tapahtuneen Vuosaaressa toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa. Poliisi epäilee, että 40-vuotias nainen surmasi alle vuoden ikäisen lapsensa.

Uhri menehtyi aliravitsemukseen ja kuivumiseen. Poliisi arvioi esitutkinnassa, että tekoaika oli 24. toukokuuta–12. kesäkuuta 2024.

– Epäilty antoi kuulusteluissa jonkinlaisen selityksen uhrin kuolemaan johtaneista syistä, mutta selitys ei kuulostanut uskottavalta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm.

Äiti asui lapsen kanssa kaksin. Esitutkinnan perusteella muut henkilöt eivät olleet nähneet lasta tekoaikaan. Epäilty soitti itse hätäkeskukseen 12. kesäkuuta.

– Naapurit olivat tehneet aiemmin havaintoja itkevästä lapsesta, ja tilanteesta oli ilmoitettu hätäkeskukseen. Yksi naapuri oli käynyt myös tarjoamassa epäillylle apua tämän ovella toukokuun lopussa. Lisäksi epäillyn ystävä oli vieraillut hänen ovellaan kesäkuun alussa, mutta epäilty ei päästänyt häntä sisään asuntoon, kertoo tutkinnanjohtaja Tuomas Lindholm.

Viimeinen ulkopuolisen henkilön näköhavainto vauvasta oli 23. toukokuuta. Vauva vaikutti vielä tuolloin hyvinvoivalta.

Poliisi kanteli epäillyn vapautuksesta hovioikeuteen

Helsingin käräjäoikeus vangitsi epäillyn todennäköisin syin murhasta epäiltynä kesäkuun puolivälissä. Tuomioistuin vapautti hänet tutkintavankeudesta elokuun alussa.

Helsingin poliisi kanteli vapautuksesta hovioikeuteen. Ratkaisussaan hovioikeus katsoi, että tapauksessa oli edelleen vaarana epäillyn pakeneminen tai esitutkinnan karttaminen muuten.

Epäilty vangittiin uudestaan syyskuun alussa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT